Koska masentaa olla kirjoittamatta ja kamera tosiaan epäkunnossa, alan toteuttamaan tällaista blogihaastetta.
Päivä 1 - Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Eläinystäväni
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Ensimmäinen suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki
28.12.1993 viattomien lasten päivänä (miten niin ironista?) putkahti tähän maailmaan kohtukuonissa vaikeroiva Hilarius-Rotta. Tai no- ehkä tuttavallisemmin meikäläinen. Siitä se rappio sitten alkoikin. Kaverini ovat yhä vakuuttuneita, että hamassa lapsuudessani putosin pää alaspäin vesitornista. Tuo diagnoosi selittäisikin ohimossani tykyttävän mystisen kuhmuran.
Hilarius-Hiiren ja meikäläisen huomattava yhdennäköisyys? Päätä myöten nuoleva liimatukka, eri suuntiin harittavat silmämunat sekä vieno hymy kera massiivisten legohampaiden Alexander Stubbin tapaan.
Ja kieltämättä olen minäkin varttuessani tullut siihen tulokseen, että pakkohan tuohon nuppiin on joutunut iskostua kolhu jos toinenkin. Se selittäisi ainakin tyhjästä tulleet erittäin huonot hyvät ideat, neuroosit, huutonaurukohtaukset ja yleisen epätasapainottomuuden.
Meitsi on siis nykyisin 18-vuotias tylleröinen. Asun surkean asukasluvun saavuttaneessa perähikiässä, jossa kasvaa pahkamäntyjen lisäksi kärsivällisyys. Kärsivällisyys siksi, että joutuu kestämään monia kolhuja ja vastoinkäymisiä vain siksi kun on sattunut syntymään tänne. Mutta ai niin, enhän mä olekaan kärsivällinen. Noh noh, jos kärsivällisyysprosenttini kuuluisi suhteuttaa johonkin määritelmään, se olisi surkea.
Surkuhupaisan surkea. Ärsyynnyn jahkailusta, lorvimisesta ja venailusta. Joku voisi kutsua minua siis levottomaksi. En nyt kuitenkaan tarkoita levottomuutta tyyliin "istun himassa ja väpätän vieroitusoireiden kourissa", en suinkaan, vaan sellaista että kun saan jonkun idean, en ajattele sitä liiemmin ja sitten joudunkin tahattomasti ongelmiin, haha!
Jos joku sukulais-Pirkko- tai Jyrki sattuu lukemaan tätä, en tarkoita ongelmilla nyt mitään tyyliin "jouduin linnaan kun anastin postivaunut."
Olen lojaali ja luotettava. Poden myös välillä liikaa empatiaa toisen suruun tai iloon. En jaksa olla katkera ketään kohtaan (koska olen niin laiska etten jaksa edes nostaa lattialta kaukosäädintä), enkä myöskään ole jengille kateellinen negatiivisessa mielessä. En kanna kaunaa, mutta olen kyllä loukattuna pitkävihainen. Voisin haukkua itseäni temperamenttiseksi ja itsepäiseksi! Saatan myös pohtia niin syvällisiä asioita, että ne eivät olisi tulleet kavereilleni mieleenkään. Ehkä minulla on niin kieroutunut mieli, että osaan ottaa kaikki epäperusteelliset pikkuseikat huomioon.
Olen kieroutunut myös selkärankaani myöten. Nytkin selkää pakottaa kun luurankoni on mennyt lieroon.
Minut saa hyvälle tuulelle pikkuasioista. Ja älkää edes toivoko että alan nyt listaamaan tähän niitä kliseitä, jotka te kaikki tiedätte. Sateenjälkeinen aurinko, viesti oikealta henkilöltä, kesäyöt, huurteinen kalja... Ei. Siihen en ala. (Ehkäpä siksi koska olen niin laiska etten ole vieläkään jaksanut nostaa lattialta tuota pirun kaukosäädintä.) Repeilen usein, ja etenkin väärissä tilanteissa. Minut saa raivon partaalle matkiminen ja kopioiminen, (huh!) takinkääntäjät, lavertelijat, epäluotettavat henkilöt sekä muut kusipäät. Kusipäisyys on ihan fine, jos on kusipää hyvällä tavalla. Näytän pyllyä ja keskaria niille, jotka eivät anna minun olla sellainen kuin olen.
No tämä randomkuva nyt ei liity totisesti yhtään mihinkään. Joku pitkäaikainen lukija saattaa kuitenkin hoksata mihin tuo ällötysnestettä sisältävä lasi liittyy. Lopputulos jäi mysteeriksi.
Tykkään musiikista, etenkin vanha 60-80-luvun punk, rock, trash ja metal iskee. Oon aika musikaalinen. Tykkään kans kaljasta ja kesästä. Tykkään halailla. Tykkään heittää läppää ja nauraa huonoille jutuille. Pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta. Lista jatkukoot loputtomiin. En pidä maidosta tai hiuksista karjalanpiirakassa. Tämä lista ei-jatkukoot, koska en tahdo ajatella synkkiä asioita.
Synkistely ylipäänsä ei kuulu harrastuksiin. Mukavempaa se on elää hetkessä ja hyväksyä menneisyys sellaisena kuin se on. Katuminen on ajanhukkaa. Toivottavasti minulle urkeaa mieluisa tulevaisuus, tosin mitä sitä vielä murehtimaan kun täytyy tälläkin hetkellä tuskastella että mikä olisi hyvä datausasento.
Kuka ei uskonut että olen täysikäinen, täh täh?!
Olen äärettömän utelias. Kyselen kai liikaa. Ja unohdan kerrotut asiat tuossa tuokiossa. Hajamielisyys on toinen nimeni...
Mulla on nyt allergiakauden tähden aivot lismassa ja juntturassa, joten ne eivät pysty suoltamaan tekstiä. En keksi mitä kertoa. No, oon allerginen monelle asialle. Esimerkiksi koivuille, sinapille ja koirille. Siitä huolimatta kotoo löytyy yks piski. Eiku mitä ihmettä, oikoluin tätä äsken esikatselun kautta ja oon lätissyt ihan saatanasti turhaa paskaa. Ehkä tämä Hilarius lopettaa kuitenkin suosiolla tähän, itsestä puhuminen kun on niin mukavaa, hoohho... Olen vain rehellinen. Ja rehellisyys maan perii! Nimittäin se joka pierua pidättää harrastaa muutakin vilppiä.
