Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään - ketä kiinnostaa?
Päivä 5 – Mitä on rakkaus? - ei kiinnosta. Kerron joskus.
Päivä 6 – Minun päiväni - NO NYT LÖYTYI MIELUISA AIHE! Minun peruspäivä;
Olin jo unohtanut viikkojen lahnaamiseni jälkeen kuinka arsesta on heräillä aniaikaisin ja järjestellä jäsenensä perusteelliseen heräämisprosessiin. Olin kuitenkin perin reipas ja siirryin siltä seisomalta spottaamaan vessan peilistä aamukuolasta kuultunutta kyynaamaani. Silmäpussit olivat kohonneet just eikä melkein täyteläisiksi kuin Pamelan povi, joten en voinut muuta kuin olla ylpeä itsestäni.
Olin myös kovin polleana siitä, että onnistuin vetämään huiviini aamusumpit juuri tarkalleen ottaen 07:17 mennessä. Äärimmäisen kelloneuroosini tähden saan huuruisia kiksejä aina natsatessani tavoitteissa. Kahvi sen sijaan itsessään ei tuottanut sen suurempia kulinaristisia orgasmeja, sillä kylmäksi väljähtynyt koostumus ja Kainuun tervaa muistuttavat aromit eivät suosineet yläluokkaisia makuhermojani.
Vielä pettymyskahvin maku kidassa läksin perinteisellä Apostolin kyydillä kohti paikallista autokoulua. Siinä kävellessäni toivoin kädet visusti ristissä, että kofeiini virtaisi joutuisammin ränneissäni jotta en simmahtaisi ajotunnilla vallan rattiin. Uskoni Taivaan Isään oli huipussaan, sillä saatoin sen lisäksi vähän toivoa allekirjoittaneelle lisää rahaonnea löydettyäni maasta kolme euroa. Tulin myös pahki taloja ja aitoja kun en väsymyksissäni meinannut pysyä hereillä tai edes pystyssä kun kinttuni sinkoilivat ristiin rastiin kuin vastasyntyneellä beibihevosella ikään. Tai saattoipa olla, että $-kuvat molemmissa talipuolissa sokaisivat eksyneen reitin...
Kyllähän se Boa-käärmeen kusi, yksinkertaistettuna kahvi, palvelikin tehtävänsä. Ruorin takana väijyi nimittäin mummopireissä väpättävä Talidomi niin vireässä olotilassa, että kuvittelin itseni Harry Potteriksi keikkumassa luudan nokassa. Inspiroiduin huispausskabailusta niin paljon, että yllätin itseni polkemassa kahvoja ja vääntelemällä rattia sellaisella levottomuudella, että taisi opettajakin mulkoilla sivukatveesta vakuuttuen meikäläisellä olevan lepakot tapulissa ja seepparinpaperit takataskussa.
Jokseenkin sekavassa mielentilassa onnistuin kutvimaan tieni himaan.
Juuri kun onnistuin karkottamaan repulsiiviset muistikuvat häiriintyneesä ajotunnista, määräsi ystäväni Ilona minut laskemaan takaluukkuni juhlallisesti menopelinsä istuimeen. No enhän minä uskaltanut sanoa ei, sillä yhä rahanahneuksissani uskoin suopeuteni palkittavan ruhtinaallisella rahapotilla auringonlaskuun mennessä.
Kruisailun ja yleisen häröilyn lomassa menimme myös katsomaan pesäpallopeliä. Mieleeni kuitenkin nousivat traumaattiset muistot yhdeksännen luokan pesäpallomatseista, joissa seisoin luuserina takakentillä aivan liian suuri kypärä päässä. Pallot sen kun lentelivät hilseeni yli tai vaihtoehtoisesti osuivat päähäni kraapaisten päänahat mukanaan. Vainoharhaisuuteni yltyi fyysiseksi, ja aloin tuntemaan päässäni raskasta posliinipottaa esittävän kypärämonumentin ja käsissäni hikoilua kuin Nordean pankkirouva yrittäisi nuolla niihin postimerkkejä. Näin ollen Ilona joutui tovin päästä kiikuttamaan poissa tolaltaan olevan vaimokkeensa kotiin.
Illalla vielä vedin sellaisen perusreippaan kävelylenkin ajatuksena poiketa kaupan kautta, mutta päätinkin sijoittaa maasta löytyneet kolme euroa laihaan säästöporsaaseen. Eipä viitsinyt Herra muistaa karitsaansa hienoisella raha-avustuksella edes ehtoohon mennessä...
naama yhä rullalla eeppisestä päivästä.
