PITKÄÄ VIIKONLOPPUA, PITKÄÄ IKÄÄ

Jahas, joko olen lopullisesti menettänyt mieleni, kerta törmäilen kaupungilla tuon tuosta sangen psykedeelisiin pupu- ja tipumaskotteihin, tai sitten nyt vietetään pääsiäistä, sitä "iloista" kevätjuhlaa, johon ahdistunut kansamme yrittää hyvin suomalaiseen tapaan sopeutua: lapamme suihimme kiloittain perinneherkuksikin tituuleerattua mustanpuhuvaa lantaa kerman kyytipoikana, liimaamme pajunoksiin riemunkirjavia nauhoja joilla noidumme koko naapurustolle ja vähemmänkin tutuille pitkää ikää, sekä tietysti petymme karvaasti vuosi vuodelta ikävystyttävimpiin Kinder-munayllätyksiin. 

Ei liene minkäänmoinen ihme miten minustakin on kasvanut näin häiriintynyt nuori nainen, ainakin mitä tulee siihen, että minun lapsuudenunelmani oli niinkin pakanallinen, että halusin ihan oikeasti olla jonain kauniina päivänä Kyöpelivuoren noita-akka... Olin valmis myös tekemään kaikkeni hartaimman haaveeni eteen; keittelimme serkkujeni kanssa harva se päivä mitä härskimpiä noitakeittoja (joiden yököttävä ulkomuoto näin tarkemmin ajateltuna ei ole kovinkaan kaukana nykyisistä keitoksistani) ja olin tietysti aivan muna huurussa pääsiäisen aikaan, kun minut ja siskoni puettiin tanttamekkoihin mukailemaan noitateemaa ja pääsimme koko kylän iloksi runkkaamaan ovikelloja missiona virpoa hämmentäviä loruja kepit ojossa. No, demonia ei minusta kuitenkaan tullut, mutta ainakin räkäinen nauruni liippaa tarpeeksi läheltä, jos ei muuta.

BLOGGERS' INSPIRATION DAY

Jo on taas mukavat kestit takana päin. En rohjennut itse niinkään nappailla kuvia, sillä kun kerta on blogitapahtumasta kyse, pitivät muut huolen kyllä, että sain oman annokseni fitness-villityksestä pakenemalla salamanvälähdyksiä milloin kyykkäillessäni kumaraan kuin mikäkin painonnostaja ja milloin sukeltamalla pöydän alle pyrstö epäilyttävästi pystyssä etten vahingossakaan päätyisi kuviin. Teki ihan mieli huikata tarjoilijoille pöydän alta, että pssssst, laittaisitteko sitä pöytäliinaa viinialttarin alta keikkuvan takapuoleni suojaksi, tai voisiko joku ystävällisesti polkea takalistoani syvemmälle pöydän uumeniin. Naureskelin myös räkäisesti kuunnellessani sivukorvalla miten muut vieraat ihastelivat tarjoiluja ja kirjaimellisesti notkuvaa pöytää, sillä todellisuudessahan se olin vain minä joka hyöri harhaisissa ajatuksissaan ja läikytteli viinejä ympäriinsä moneen osaan sulloutuneena - ja ähäkutti sentäs, onnistuinpa välttämään mokomatkin kamerat!

Ei, en normaalisti piilottele itseäni kuin mitäkin valtiosalaisuutta, mutta myönnettäkööt, etten ollut alunperin millään löytää juhlapaikalle. Näin ollen olin siis jo ennen pirskeitä ehtinyt (liian pitkän) tovin käyskentelemään kaduilla pelottelemassa muita ihmisiä suohirviömäisen olemukseni kera, kun tuuli kiskoi hampaita sinnikkäästi suusta ja peruukki oli lentää Azerbairjaniin, eiku Azerbaidzaniin, vai miten-se-ikinä-nyt-kirjoitetaankaan, johonkin sinne päin kuitenkin, eli täysin jäljettömiin. Kaikesta huolimatta oli aivan huikea päivä - ja huikeinta oli tietty rupatella huikeille bloggareille!