MONKËY BUSINESS

.

perjantai 30. elokuuta 2013

YKSITYISKOHTIA MUN KOTIKOLOSTA











Jos joku ihmettelee miksi en kuvannut koko huushollia, syy lienee siinä, että en kuollaksenikaan olisi jaksanut piilottaa nurkista jo Mount Everestin korkuiseksi kirinyttä kaljatölkkikekoa, lakaista räsymattojen alle viittä tonnia kerryttämääni teollisuusjätettä, tai kiikuttaa saranoistaan räjähtävään vaatekaappiini kuteitani, jotka ovat kuin pommin jäljiltä posahtaneet ympäri kämppääni.

Kotini on kaikessa boheemiudessaan vieläkin hitusen keskeneräinen, mutta kyllä minun täällä kelpaa pitää majaa. Mitäs te tykkäätte?

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tsum tsup tsur

 Yritin niin kovasti olla Hipstah, kun mentiin Sepen kanssa etsimään inspiraatiota 11 tapaan millä voidaan pilata meidän avioliitto.

 Kaverin synttäreillä "BAILATTIIN JA AIKA RHAJUSTI!" - tai no, minä olin jälleen kerran linnottautunut pöydän ääreen syömään kakkua. En ole punkea, olen vain yhtä täyteläinen kuin täytekakku.
KatuOnPunkia ei sovi missään nimessä ohittaa.


Myös Sebastian senilöityi ja täytti 20. Hengailen siis elävän fossiilin kanssa tätänykyä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

KRAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

No onhan tässä vierähtänyt peräti yksi postauksellinen kauhukokkailuistani. Tälläkertaa ruokalistalla komeili (k)riisi. Keittämisen lomassa inspiroiduin kertomaan teille kolmenlaisesta ihmistyypistä:

1. Auli Ainaonnistuva - Auli on jumalasta seuraava, varsinainen yli-ihminen, jolla hommat vaan skulaa aina täydellisesti. Podet huonoa omatuntoa, kun salaa toivoisit, että Auli liukastuisi edes sen yhden ainoan kerran - tai parhaimmassa tapauksessa - saisi lennon ansiosta farkkujensa takalistoon kolmen nyrkin kokoisen reiän ja kaupan päälle pastakattilan päähänsä. No menkööt, hankkisi samassa hötäkässä itselleen vaikka luunmurtuman!

2. Kerttu Keskiverto - Kun kerttu pistää hihansa heilumaan, lopputulos on yhtä tylsä kuin pizzerian veitsisetti. Kaikesta huolimatta Kertulla tuntuu olevan homma hanskassa, ja pesti kuin pesti hoidetaan kunnialla loppuun, aina keskinkertaisesti. Kertulla ei räisky, ei koskaan, ei edes rasva kattilassa. Tätä ihmislajia todennäköisimmin kadehdit, mikäli kuulut ihmistyyppiin 3 (alempana kuvaus).

3. Erno epäonnistuja - Eli yhtä kuin minä. Siis täydellinen luuseri, aikaansaamaton vätys, kurja imbesilli... Tunnetaan siitä, että on köökin puolella täysin epäonnistunut ressukka, jonka kokkailujen loppuunsaattaminen ilman palokuntaa on yhtä epätodennäköistä kuin marsilaiset tuolla jossakin. Ernoja ei kukaan kadehdi, mutta säälitaputuksia selkään ansaitaan niin paljon, että selkärankani on taipunut vuosien saatossa messevälle mutkalle.


Koska koko keittiö haisi samalta kuin uunissani oltaisiin ruskistettu puolitusinaa juutalaista ja pari muuta "vääräoppista", oli meikäläisen pakko hommata pöytään jotain freshimpää sapuskaa. Salaattia kiitos. Kyllä kelpaa!

 Auschwitz-tunnelmat eivät jääneet ainoastaan keittiöön, sillä ulkona hengaillessa tuntui, kuin itse olisin ollut polttokrematoriossa. Niin paljon aurinko on meitä hellinyt. Ja kyllä muuten kelpaa taas, en valita!