MONKËY BUSINESS

.

perjantai 28. marraskuuta 2014

OIKEUTTA MEILLE KAIKILLE

(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112818874954_uu.shtml)


"Homoliittoaloite meni läpi
Perjantai 28.11.2014 klo 13.26 (päivitetty klo 13.52)

       Eduskunta äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta."

 Anna&Jenna
 Anna&Joni
Anna&Jonathan

Olen tänään vuodattanut sellaisen määrän liikutuksenkyyneleitä, että kämppäni on nyt kattolistoja myöten vedenvallassa, ja sen seurauksena räpiköin menemään vastedes uimalasit nokalla ja kumpparit kintuissa. Sadesydvestinkin painoin visusti päähän.
Se tuli taas elävin, tervein, näkevin silmin todistettua; vaikka tässä hullussa maailmassa räpiköi itseni lisäksi yksi jos toinenkin tyyppi henkilökohtaisten epäkohtien seassa, pienistä puroista syntyy valtameri. Olen erittäin myönteisesti yllättynyt kansalaisaloitteen valtavasta painoarvosta.
Jokainen ihmisolento ansaitsee samat, ihmisarvon mukaiset, oikeudet ja lähtökohdat elämään. Emmehän me evää merihädässäkään räpiköivältä mahdollisuutta nousta pelastusveneeseen uppoavasta laivasta esimerkiksi sukupuolen, etnisen ryhmän tai uskonnon nojalla - näin ollen emme myöskään voi evätä tai kieltää keneltäkään oikeutta, rakkautta ja tasa-arvoa.

Peace and love!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

BIG BROTHER 2014 - EI LISÄTTÄVÄÄ







Loppuun voisi laittaa vaikka miljoona sydäntä, mutta enhän mä hittolainen jaksa niin montaa näpytellä. Aiheesta lisää myöhemmin, stay tuned! Ps. http://instagram.com/apinau/