MONKËY BUSINESS

.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Yöllistä raivoisaa dataamista

Siinä missä voisin olla esimerkiks juhlimassa, istun ahteri tunnottomana puudutuksesta dataustuolilla ja tuijotan näyttöä. Huone on pilkkopimeä, vain koneen hämyisä valonkajo valaisee kieron hymyni vallanneen lärvin. Vain kulmaluut, poskipäät ja leuka ovat valottuneita, ja pimeydestä saattaa erottaa ultimatetylsyyttä potevan maahisen vastenmielisen virneen.



Jotta saisin jakaa tämän suorastaan perverssin meikittömän olemukseni, menin pitämään hauskaa runkkusirkukseen, Omegleen. Siispä yritin melkein sokkona klikkailla itseni pimeydessä tuonne häveliäälle sivulle, ja lihasmuistini varassa haparoin tieni selväksi jotta hauskanpito voisi alkaa.


Syväksi järkytyksekseni havaitsin, että osa runkuista ei säikähtänyt lievästi ilmaistuna kuvottavaa olemustani, vaan näyttivät jopa innostuneen siitä! Siinä vaiheessa kun tämä häiriintynyt kierohymyni on jollekin turn-on, voin sanoa että maailman rumimmilla ihmisillä on vielä toivoa...


...Ne loput sitten taisivatkin saada syviä, verisiä ja tuskaisia traumoja kiitos minun turpani. Jos mällit eivät lentäneet himoista näytölle, niin ainakin lerssit laukoivat kauhunjytkyjä. Lieventääkseni runkkujen elämän kauhukokemusta muljauttelin silmiäni ulos kuin luulotautinen lehmä!


Jos ei minun raivoisalla datausilmeellä heru niin ei sitten millään! Mieleen tuli, että haluaisitteko kenties samankaltaisen postauksen mutta siten, että kuvaisin Omeglessa pyörivien reaktiot kujeiluuni? Nauratti nimittäin vietävästi heidän pakokauhuiset katseet... Voisin toki viedä ideaa vähän pidemmälle ja soveltaa sitä! Onneksi vastaan tuli myös tyyppejä jotka hekottelivat hyväntahtoisesti hämäröinnilleni.

                                                         -MONKËY-

14 kommenttia:

  1. rupea kirjailiaksi :D mukavan erikoinen tapa sulla kyllä on kirjoittaa näitä tekstejä.

    HAHHA. Todellakin halutaan samankaltanen postaus, kuvaa ihmeessä :D

    VastaaPoista
  2. samaa mieltä kun aiempi kommentoija! hauska tapa sulla kirjottaa:) ja kiva banneri!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, mitäs ihmettä!!!:--D Olipas herttaisesti sanottu, otan kohteliaisuutena joten kiitos! =) En ole koskaan ajatellut että kirjoitustapani on erikoinen, mutta kiva jos uppoo suhun, hihi! :>

    Voisi kyllä oikeasti harkita tänkaltaista postausta mutta kuvattuna!

    mindddu, oi kiitos paljon!!=)

    VastaaPoista
  4. jooo halutaan halutaan! ::DD

    VastaaPoista
  5. Miten saatki näistä teksteistä näin loistavia ::D Kuolen taas nauruun. ::D Ootko muuten koskaan testannu suomalaista versiota omeglesta, randomi.fi? :D Omegle on kyllä ykkönen, vaarana tuolla suomalaisessa että tulee joku paikallinen tuttava vastaan. :D Mutta nii, tee semmonen postaus ! 8-)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, hihii!=D

    iiROSAYSNO, haha kiitos nyt!:'''D Joo oon!! Siinä tosiaan on vaan se pelko että jos joku tuttu tulee vastaan, haha! Huvittava sivusto sekin. :D

    VastaaPoista
  7. Haha ihania noi kuvat, oot söpö :D Mutta siis tosiaan kerran ku oltiin muutaman kaverin kanssa chatroulettessa niin nyt sen talon koneilla ei pääse ku adult chatrouletteen... hmmm : D

    VastaaPoista
  8. Riikka mwohaaa kiitti! >: D Haha toi chatroulettejuttu! On sitä itse kukin piipahtanut ko. sivustolla!;D

    VastaaPoista
  9. mietin kun sannoit tosta randomi.fi sivustosta, että jos tuttu tullee vastaan. Niin miten nii joku voi tunnistaa siellä?

    jos sannoo, että asustelee vaikkapa lapissa tai etelässä yms...
    siis meinasin sitä, että eihän sitä "tarkkaa" paikkaa tarvi sanoa.

    niin ja joskus itekkin kun oon siellä tylsistyneenä lorvaillu niin huomaa heti, että tyypit valehtelee :DD

    VastaaPoista
  10. oon samaa mieltä anonyymin kanssa, rupea kirjailijaksi! saat musta uuden lukijan :)

    VastaaPoista
  11. Hei tyttö! This is wat i like! Tykkään sun kirjotustyylistä, ei liian tarkkaa ja ihanan spontaania...:) Ulkoasu jees, ja sun tyyli muutneki kiva. Sisältö kans mistä diggaan! ;) Nice (Y)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, jos ymmärsin oikein niin tarkoitti varmaan sitä että jos on sillä videopuolella! :) Niin silloin ainakin tulee bustatuksi. :D

    Ewks, awww toivottavasti tykkäät jatkossakin!=)Hih!

    EPA, oiii kiitos!!:>

    VastaaPoista
  13. täytyy kyl sanoo et oot mahdollisesti yks kauneimmista ihmisistä mitä oon nähny!

    VastaaPoista
  14. Calmar mitä ihmettä, minä?!:D Toi oli kyllä mieltä piristävin kommentti aikoihin! Kiitos. =)

    VastaaPoista