PIIP PIIP PIIP

Tekee ihan pahaa katsoa noin kesäisiä kuvia, kun viimepäivät on saanut nauttia niin perusteellisesti ylempien voimien laatimasta kevään spesiaalista, rae-räntä-lumi-vesisade-coctailista, joka saa mielen sekaisin ja pääkopan pyörälle ainakin raivosta. Toisaalta kun tarkastellaan vuosikertaa, niin takatalvihan on aina tehnyt paluutaan kautta linjan, joten tuo paskasohjossa tarpominenhan sujuu jo oikeastaan vanhasta tottumuksesta, kun vuoroin saa nauttia taivaan antimien "kylmistä huurteisista", vuoroin pikaisista vesisadeshoteista. Melko kosteaa meininkiä siis. Lähteminen yksille pitkille saa aivan uuden merkityksen jos kysytään luontoäidiltä, sillä se ei suinkaan tarkoita hidasta herkuttelua, vaan yhtä helvetin pitkää ajanjaksoa, kun siirrytään talvesta kevääseen ja niin pois päin. Äläkä turhaan innostu siitä happy hourista, kun ulkona näkyisi paistavan aurinko pilvettömältä taivaalta ja kiljut että tämähän ei edes tunnu missään, sillä noin kahdessa nanosekunnissa on onni kaukana, kun saatkin niskaasi rekallisen rakeita ja olet taju totaalisen kankaalla.

On varmasti aikamoinen näky, kun tällainen epämääräinen pallo könyää kotiylämäkeä vastatuuleen, räntää tulee vaakasuorassa, ja yrität parhaasi, ettei tuuli veisi ostoskassia mukanaan tai nuolisi paljaista rystysistä nahkoja kokonaan irti. Ovesta sisään päästyäsi kylmästä kohmettuneet kädet pitävät kamppeista yhä sinnikkäästi kiinni, ja epätoivoinen tuskanparahtelu värisevällä äänellä voi alkaa. Lyyhistyt lattialle itkemään ulkovaatteet päällä, hakkaat lattiaa, vingut, uliset, vaikeroit. Kun et jaksa enää tuhertaa itsesäälikyyneleitä, saatat iskeä etuhampaat lattiaan ja raahata itsesi purukaluston avuin sängylle, mutta et siltikään vaivaudu riisua märkiä vaatteita yltäsi. Tässä siis tositarina eiliseltä, kun sain tuta takatalven armottomuuden ihan luissa asti. Minun puolestani koko talvelle voisi näyttää jo valomerkkiä!

WAPPU

 Vappuna kävi grilli kuumana, joten oli kaikista viisainta pitää mukana yo-lakiksikin kutsuttua oksennusvatia päässä, mikäli aamun sarastaessa ehtoolla nautitut herkut tuppaavat nousta ylös. Vitsi vitsinä, meidän vappu sujui rauhallisen rattoisissa merkeissä!

INSTRUN SUPERARSKAT

Muistatte varmaan, miten olin pari postausta takaperin Indiedaysin kekkereillä edustamassa kera sateen sliippaaman rasvalettini ja tuulen tamppaaman lösöturpani? Ne samat kemut, joista muistona minulle jäi pontevasti pystyssä sojottava, erehtymättä töpseliä muistuttava kärsä liu'uttuani paniikinomaisesti seinien ja lattioiden kautta pakoon niitä tuhansia, ja vielä kerran tuhansia salamanvälähdyksiä. Pääsinpä vielä kehaisemaan, että en päätynyt päivän aikana yhteenkään valokuvaan.

Niin, paitsi yhteen. Tasaillessani huojentuneena hengitystäni jälleen onnistuneen pakoreissun jälkeen huomasin, että olin päätynyt suojiin Instrumentariumin pisteelle, ja hetkessä olinkin kuvauttamassa itseäni ständin edessä, sillä pääsin mukaan Indiedaysin ja Instrumentariumin, http://www.instru.fi/silmalasit/ (mainoslinkki), oivalliseen kampanjaan. Hetkessä hiffasin, että heidän silmä- ja aurinkolasivalikoimansa ei olisi ainoastaan pelastus taannoiselle huonolle naamapäivälle, vaan myös edessä siintäville kesäkuukausille; mallailin mielessäni täydellistä festarityyliä pyöreillä hippilaseilla, trendikästä city-lookia jättimäisillä arskoilla, sekä rentoa ranta-/mökkeilystailia kavereiden kesken huolettomilla, mutta näyttävillä aurinkolaseilla.

Olin niin jumittunut kesäfiiliksiini, että silmämunat pyörivät ihastuksesta kuopissaan kuin ravihevoset, ja hymyilin vienosti roikottaen kieltä poskella täysin huomaamattani, kunnes yksi Instrun pisteen asiantuntevasta henkilökunnasta havahdutti minut todellisuuteen ja huikkasi ystävällisesti, että tarvitsenko kenties apua valinnan kanssa. Kohdistin hapuilevan katseeni asemiin ja naarasin kielen takaisin suuhuni. Vai että tarvitsenko?! Tyylikästä valikoimaa oli niin paljon tarjolla, että jos en saanut sydänkohtausta juostessani kameroita pakoon, sain sen viimeistään siinä vaiheessa, kun sovittelin kiinnostavampia kehyksiä kehyksien perään.

Lopulta valitsimme nokalleni melko suurikokoiset kakkulat, joita aluksi hieman ujostelinkin, mutta vakuuttava asiantuntija onnistui kääntämään pääni. Nyt myös kolmella teistä lukijoista on mahdollisuus voittaa itsellenne aurinkolasit (maksimiarvo 179e) osallistumalla arvontaan äänestämällä kaikkien bloggaajien laseista suosikkisi ja täyttämällä yhteistietosi osoitteessa  http://showroom.indiedays.com/instrumentarium-kevat-2014/. Ei kannata skipata arvontaa, sillä mikäli spontaani kesämyrsky yllättää sinutkin, voit aina huijata näyttäväsi superhuolitellulta piilottamalla räjähtäneet ripsivärit hurmaavien aurinkolasien taa...

PITKÄÄ VIIKONLOPPUA, PITKÄÄ IKÄÄ

Jahas, joko olen lopullisesti menettänyt mieleni, kerta törmäilen kaupungilla tuon tuosta sangen psykedeelisiin pupu- ja tipumaskotteihin, tai sitten nyt vietetään pääsiäistä, sitä "iloista" kevätjuhlaa, johon ahdistunut kansamme yrittää hyvin suomalaiseen tapaan sopeutua: lapamme suihimme kiloittain perinneherkuksikin tituuleerattua mustanpuhuvaa lantaa kerman kyytipoikana, liimaamme pajunoksiin riemunkirjavia nauhoja joilla noidumme koko naapurustolle ja vähemmänkin tutuille pitkää ikää, sekä tietysti petymme karvaasti vuosi vuodelta ikävystyttävimpiin Kinder-munayllätyksiin. 

Ei liene minkäänmoinen ihme miten minustakin on kasvanut näin häiriintynyt nuori nainen, ainakin mitä tulee siihen, että minun lapsuudenunelmani oli niinkin pakanallinen, että halusin ihan oikeasti olla jonain kauniina päivänä Kyöpelivuoren noita-akka... Olin valmis myös tekemään kaikkeni hartaimman haaveeni eteen; keittelimme serkkujeni kanssa harva se päivä mitä härskimpiä noitakeittoja (joiden yököttävä ulkomuoto näin tarkemmin ajateltuna ei ole kovinkaan kaukana nykyisistä keitoksistani) ja olin tietysti aivan muna huurussa pääsiäisen aikaan, kun minut ja siskoni puettiin tanttamekkoihin mukailemaan noitateemaa ja pääsimme koko kylän iloksi runkkaamaan ovikelloja missiona virpoa hämmentäviä loruja kepit ojossa. No, demonia ei minusta kuitenkaan tullut, mutta ainakin räkäinen nauruni liippaa tarpeeksi läheltä, jos ei muuta.

BLOGGERS' INSPIRATION DAY

Jo on taas mukavat kestit takana päin. En rohjennut itse niinkään nappailla kuvia, sillä kun kerta on blogitapahtumasta kyse, pitivät muut huolen kyllä, että sain oman annokseni fitness-villityksestä pakenemalla salamanvälähdyksiä milloin kyykkäillessäni kumaraan kuin mikäkin painonnostaja ja milloin sukeltamalla pöydän alle pyrstö epäilyttävästi pystyssä etten vahingossakaan päätyisi kuviin. Teki ihan mieli huikata tarjoilijoille pöydän alta, että pssssst, laittaisitteko sitä pöytäliinaa viinialttarin alta keikkuvan takapuoleni suojaksi, tai voisiko joku ystävällisesti polkea takalistoani syvemmälle pöydän uumeniin. Naureskelin myös räkäisesti kuunnellessani sivukorvalla miten muut vieraat ihastelivat tarjoiluja ja kirjaimellisesti notkuvaa pöytää, sillä todellisuudessahan se olin vain minä joka hyöri harhaisissa ajatuksissaan ja läikytteli viinejä ympäriinsä moneen osaan sulloutuneena - ja ähäkutti sentäs, onnistuinpa välttämään mokomatkin kamerat!

Ei, en normaalisti piilottele itseäni kuin mitäkin valtiosalaisuutta, mutta myönnettäkööt, etten ollut alunperin millään löytää juhlapaikalle. Näin ollen olin siis jo ennen pirskeitä ehtinyt (liian pitkän) tovin käyskentelemään kaduilla pelottelemassa muita ihmisiä suohirviömäisen olemukseni kera, kun tuuli kiskoi hampaita sinnikkäästi suusta ja peruukki oli lentää Azerbairjaniin, eiku Azerbaidzaniin, vai miten-se-ikinä-nyt-kirjoitetaankaan, johonkin sinne päin kuitenkin, eli täysin jäljettömiin. Kaikesta huolimatta oli aivan huikea päivä - ja huikeinta oli tietty rupatella huikeille bloggareille!

Joulukuun tapahtumia

Joulukuussa...

 

 -Sebastian pääsi armeijasta, ja sitä juhlittiinkin kovin keinuvaisissa merkeissä nautittuani ehtoon aikana liian monta mansikkamarg... No ei, vaan koska satuimme kestimään nollapäivää myrskyisällä Silja Symphonylla, ja mitä muuta virkaa muka laivasiivoojilla olisi, kuin leikkiä Rosvoa ja poliisia jahtaamalla krapulaisten piilotettuja oksennuksia ympäri paattia. Haisevia ylläreitä pystyykin korjaamaan mitä mielikuvituksellisimmista paikoista, kuten kukkaruukuista, kannelta, karaokekirjasen sivuilta, maton alta, buffet-ravintolan sushipöydältä... Josta tulikin mieleen näin sisäpiiritietona, että suomalaistenhan sanotaan olevan oikeata kierrätyskansaa, joten ne mahassa marinoituneet yrjöt ja lervat menevät vähin ääniin uusiokäyttöön sushien merilevätaikinoiden väliin. Ikään kuin siistijöiden kostona.

-Oheisissa kuvissa piilee syy, miksi muut nettipervot eivät ole löytäneet minua hönkimästä kiimaisena koneeni näytölle; nimittäin se joulu. Ajattelin edes kerran vuodessa rajoittaa kuolemansyntejäni seitsemästä kahteen, ja syyllistyä ainoastaan ylensyöntiin ja laiskuuteen. Lanttulooraa, lohta, suklaata, glögiä, rosollia, aaaaaaaaah aaaaaaaaaaaah.

-Jossakin välissä täytin pyöreät 20, josta luojalle kiitos, ettei kyseisistä kekkereistä kertynyt sen kummempaa kuvasaldoa.
-Uv:kin juhlittiin hauskassa porukassa, mutta senkin kuvasaaliiksi päätyi vain tuo viimeinen Ryhmä rämä-pose, ja säälittävä ilotulituskuva, joka näytti vain surulliselta räiskäleeltä taivaalla, joten en tohtinut edes julkaista sitä.

SIKA

Ensimmäiseen kuvaan viitaten; olenko minä ainoa, joka ei osaa syödä tortilloja ilman, että eltaantuneet salaatinretaleet ja suusta kertaalleen ulos pulahtaneet soosit valuvat tissien väliin sävyttäen ennen valkoisen paitapuseron oksennuksen väriseksi? Toivottavasti minun kaltaisia sikoja löytyy ruudun takaa useampi kappale, sillä teille paskaisia elämyksiä enemmänkin janoaville suosittelen sellaista sontaista illastamismuotoa, kuin Illallista Pimeässä. Tuli käytyä kyseisellä dinnerillä itse, ja voin kuvailla kokemuksen olleen lievästi hämmentävä, tai no, kirjaimellisesti hämärä. Illallinen nautittiin siis täydellisen pilkkopimeässä luukussa, ja aterioiden sisältämät ruoka-aineet kerrottiin vasta aterioimisen jälkeen. Kuumottelin illallisen aikana tasan kolmea asiaa: A) saisinko syödäkseni kenties mäyrän välilihaa, rotan luita, vai all-time-inhokkiani, eli curry-kanaa B) kuinka härskiltä tulisinkaan näyttämään kirkasvalolamppujen lämähtäessä päälle, kun hiuksista roikkuu erinäisiä sattumapaloja, ja kaikenmaailman kastikkeet ja lihat ovat räjähtäneet demonimaisesti ympäri naamataulua C) tartuttaisinko muihin syysflunssan ja kaikki ne kantamani kulkutaudit, sillä en kuitenkaan osaisi pitää lukua siitä, kuinka monta kertaa onnistun vahingossa hörppäämään muiden illastajien laseista. Slurpsista vaan, ja eiku kupat kiertoon.

Onneksi mikään peloistani ei siis toteutunut. Olin oikeastaan aika helpottunut, ettei siellä pimeydessä tarvinnut laihistella mahamakkaroiden pelossa, kun eihän kukaan läsnäolijoista kerta nähnyt mitään, ei varsinkaan sitä varsin petomaista kynsin ja hampain tapahtuvaa ravitsemisesitystäni.

Ps. Kuvia ei Illallisesta Pimeässä luonnollisesti ole, sillä fotot olisivat olleet yhtä mustia, kuin meikäläisen mieli.

POKAT NOKALLE

Minun kuvittelisi olevan sangen likinäköinen, ainakin mitä tulee siihen, kun onnistun kerta toisensa jälkeen nostamaan suolasirottimen huulilleni erehtyen sitä maitolasiksi, ja usein halutessani siirtyä huoneen toiseen päähän, minulla on tapana taittaa sen pystyasennon sijasta liitäen lattioiden halki pelkän mahani varassa. Meikäläisen on nähkääs äärettömän hankala käsittää, että käteni ja nuo omaa elämäänsä elävät halot napani alapuolella toimivat yhteistyössä silmäparini kanssa. Erinäisten ruumiinosien vuorovaikutus olisi syytä opetella, sillä suolan nauttiminen janoon ei sikäli kuulosta järin terveelliseltä vaihtoehdolta pitäen silmällä verisuonitukoksia ja muita Suomen kansantauteja, eikä päivittäinen kompastelu matonkulmiin voi säästää minua ikuisesti kohtalokkailta seurauksilta.

Näössäni ei siis ole kuitenkaan mitään vikaa, olen aina ollut tarkkanäköinen. Kaverinikin huokailevat kateellisina kisailuttaessani heitä leikkimielisesti siitä, kumpi hahmottaa ensimmäisenä kaukaisuudessa siintävän tienviitan tekstin. Voittaja on tietysti poikkeuksetta meikäläinen, ja siinä muuten syy, miksi haastan frendini vain sellaisiin lajeihin, jossa minä saan näyttää kivekseni.

Todellisuudessa olen kuitenkin itse kateellisempi osapuoli, se ärsyttävä rillitön kaveri, joka vaatii saada testattavakseen kaikki mahdolliset pokia muistuttavat ikkunasilmät, oli kyseessä sitten kemian tunneilla käytettävät tappomolokkelit, vappulinssit, ystävän uudenkarheat rillit tai ilotulitussuojalasit. Saatuani pokat nokalle vietän vieläpä häpeällisen pitkän tuokion peilin edessä, vain ja ainoastaan ihaillakseni "uutta" kuvajaistani suorastaan sairaalloisen itsetyytyväisyyden tunteen vallassa; kääntelen päätäni, mittailen kasvojani aivan uudesta vinkkelistä, tutkin itseäni kuin arvioiden - eikä mikään ihme, sillä silmälasit tuovat naamataulun aivan eri tavalla esiin! Paitsi että oikeanlaiset kehykset korostavat kasvonpiirteitä edukseen, teettävät ne myös kantajalleen luonnetta, karismaa ja peräti ihkauuden habituksen!

Ei tarvitse omistaa monijakautunutta persoonallisuushäiriötä halutakseen kokeilla erilaisia rooleja joka päivälle, joten mikäs sen ketterämpi kikka on muuntautua yhdessä yössä Nörtti-Larista sihteerineidiksi tai NASA:n älyköstä Harry Potteriksi, kuin hauskat kehykset! Itse olen sen verran egoistinen, että tahdon kompensoida puuttuvia aivojani huijaamalla itseni viisaan näköiseksi sen mukaisilla laseilla, joten taannoisilla Bloggers' Inspiration Day-kekkereillä hamuilin Instrumentariumin pisteellä käsiini sellaisia kehyksiä, jotka olisivat jotain väliltä Urho Kekkonen ja Jorma Uotinen. Valinnanvaikeus kirjaimellisesti sokaisi minut...

...Lopulta valitsin massiiviset Jormat.

No niin, eli jos teikäläisen tekee mieli aloittaa vuosi 2014 freesatummalla ilmeellä, klikkaa itsesi nyt himskatti sentäs http://www.instru.fi/silmalasit/naiset - sivulle (mainoslinkki), ja valitse rennot rillit sun makuun!
Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja Instrumentariumin kanssa, ja hyödyn tästä mainospostauksesta itse bloggaajana.

INDIEDAYSIN BLOGGERS INSPIRATION DAY

Otin osaa Monkëy Businessin puolesta Indiedaysin järjestämiin kekkereihin, joista tarttui mukaan hillittömän inspiraatiovyöryn lisäksi hilpeä mieli, avec-Nina, kudosnestettä erittävät rakot kantapäissä, ja sangen tukeva ruokaähky, siis sen mukainen tietty, kun vaan suinkaan kehtasin pikkusuolaisia lautaselleni lapata. Kiitos, tällaisia iltapäiviä lisää!