Jahas, joko olen lopullisesti menettänyt mieleni, kerta törmäilen kaupungilla tuon tuosta sangen psykedeelisiin pupu- ja tipumaskotteihin, tai sitten nyt vietetään pääsiäistä, sitä "iloista" kevätjuhlaa, johon ahdistunut kansamme yrittää hyvin suomalaiseen tapaan sopeutua: lapamme suihimme kiloittain perinneherkuksikin tituuleerattua mustanpuhuvaa lantaa kerman kyytipoikana, liimaamme pajunoksiin riemunkirjavia nauhoja joilla noidumme koko naapurustolle ja vähemmänkin tutuille pitkää ikää, sekä tietysti petymme karvaasti vuosi vuodelta ikävystyttävimpiin Kinder-munayllätyksiin.
Ei liene minkäänmoinen ihme miten minustakin on kasvanut näin häiriintynyt nuori nainen, ainakin mitä tulee siihen, että minun lapsuudenunelmani oli niinkin pakanallinen, että halusin ihan oikeasti olla jonain kauniina päivänä Kyöpelivuoren noita-akka... Olin valmis myös tekemään kaikkeni hartaimman haaveeni eteen; keittelimme serkkujeni kanssa harva se päivä mitä härskimpiä noitakeittoja (joiden yököttävä ulkomuoto näin tarkemmin ajateltuna ei ole kovinkaan kaukana nykyisistä keitoksistani) ja olin tietysti aivan muna huurussa pääsiäisen aikaan, kun minut ja siskoni puettiin tanttamekkoihin mukailemaan noitateemaa ja pääsimme koko kylän iloksi runkkaamaan ovikelloja missiona virpoa hämmentäviä loruja kepit ojossa. No, demonia ei minusta kuitenkaan tullut, mutta ainakin räkäinen nauruni liippaa tarpeeksi läheltä, jos ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti