HÄTÄSUUNNITELMA

Tavalliset ja luvattoman tylsät arki- ja viikonloppupäivät ovat loppujen lopuksi aika mainioita. Mutta ei hättää, en ajatellut ainakaan kymmeneen vuoteen lutvia uraa sohvaperunana, jolloin kalmankalpea ja ainakin leveydeltään täysikuuta muistuttava perseeni kasvaa kiinni Ikean tarjousdivaanisohvaan, eikä minua saa siitä ylös muulla kuin nostokurjella tai vinssinosturilla. Olen nimittäin keksinyt omintakeisen kikan taistelua keski-iän lanneläskejä ja kotihiireyttä vastaan - vaikka se perustsillaaminen olisi miten nastaa hyvänsä, aion silti viritellä soffalleni petollisia nasta-ansoja, joiden äärikivuliaat pistot takapuolessani saavat minut pinkoamaan keisarillisesta vaaka-asennostani ylös sillä sekunnilla, kuin yrittäisin singota itseni kuutamopyllyineni muiden planeettojen kaveriksi avaruuteen!

Ja nyt kun avaruusteemaan päästiin, niin tuohan siihen taviselämiseen piristystä ainakin se, kun S vei minut katselemaan tähtiä korkealle harjulle. ♥ Tapaukseen ei liity perheväkivaltaa, en nähnyt tähtösiä siksi, että S olisi tintannut minua kuonoon tai kanauttanut halolla päähän, vaan koska halusimme mennä ihailemaan puolikuun vasemmalle puolelle lämähtänyttä ahteriani.

DIGGAAN DIGGAAN

Kuvista voi joku nokkela päätellä minun pitävän ainakin safkasta, punkista ja kavereista. Ja psssst, en nyt yritä kyseenalaistaa teidän lukijoideni älykkyyttä, mutta sivuseikkana ja väärinkäsityksien välttämiseksi tahdon huomauttaa, etten sillä ruoasta diggaamisella koettanut väkevän vittuilevasti vihjata siitä, kun lähes kaikissa kuvissa minusta sattuu näkymään säkällä vain hippasen verran vasenta korvaa koska olen niin pyylevän leveä armottomalle kameralinssilleni etten edes tahdo mahtua kuvaruutuun, vaan haluan ennen kaikkea ylistää mieliharrastustani. Ja menkööt tässä samalla nekin olennaiset tunnustukset, että punkilla en sitten tarkoittanut niitä ällöttäviä luteita ja tuholaisia joita pidin lemmikkieläiminäni siihen asti kunnes vanhempani nöyrtyivät ostamaan minulle koiran, enkä kautta viiltelyarpieni omista ainuttakaan kaveria, mutta tapaan silti kutsua ystävikseni niitä, joiden housunpunteissa roikun epätoivoisesti ruikuttaen paikasta A paikkaan B.

TURMION KÄTILÖITÄ

Ostin itselleni ja Sebastianille liput Turmion Kätilöiden keikalle, siis sen bändin, jonka nimi antaa vahvasti osviittaa meikäläisen kohtalosta. Nimittäin niinä joulukuisen aamuyön pikkutunteina kun putkahdin tähän maailmaan, oli veristä ja ties minkä eritteiden ja suolenpätkien kuorruttamaa meikäläistä vastaanottamssa taatusti vakavasti turmioitunut kätilö, kun minusta kerta tuli ihan aavistuksen viallinen ihmisyksilö. Liekö hän sitten kiskonut minua tiedätte-kyllä-mistä turhankin kovakouraisesti vai pääsinkö äitini rinnan päälle ensiksi synnytyssalin lattian kautta, mutta jotain helvetin häiriintynyttä siellä sairaalassa on sinä päivänä tapahtunut. Se kätilön vieno horjahtelu selittäisi ainakin takaraivossani kuumottelevan jättiläiskuhmun, jota pidän ikään kuin sotamerkkinäni aina kun kerran vuodessa älykkyys nostaa päätään ja osoitan poikkeuksellista viisautta tajuamalla jonkun heittämän vitsin tai onnistun itse murjaisemaan jotain ylettömän fiksua. Ai niin, jotta tämä ei menisi täysin itsekehuskelun puolelle, niin paino lauseessa "kerran vuodessa", sillä se älykkyys ilmenee minun harmikseni vain erittäin harvoin.

Keikka ainakin oli mahtava.

FOREVER ALONE

AA-kerhossa kuultua: Hei, olen Reino, ja olen alkoholisti... No ei kai! Nuo nautintoainetta sisältäneet putelit ovat aina kosteina iltoina huolehtineet minun nestetasapainostani, joten fiksuna mimminä ajattelin, että ehkä ne pystyvät vuorostaan ehkäisemään rehujeni ennenaikaiselta kuolemalta pitämällä huolta raasujen nesteytyksestä - milläs muullakaan kuin toimittamalla maljakon virkaa! Aika masentava näky, mutta vielä masentavampaa lienee se, että olen ostanut kukat itse itselleni. Hei, olen Forever alone, ja rikon kliseistä leski-asetelmaa, enkä asu luukussani kera viidenkymmenen kollikissan.

ALTTARILLE JA SASSIIN

Olin tässä taannoin vierailemassa siskoni ihanissa häissä, joiden jälkimainingeista erityisesti poikaystäväni on saanut kärsiä: vaikka miten olen kieli ruskeana yrittänyt saada hänet suostuteltua saattamaan meikäläisen alttarille, täytynee kai pian siirtyä kirjaimellisesti vähän järeimpiin aseisiin. Kiväärillähän saa tunnetusti ihan kenet haluaa - ainakin ikuisesti hiljaiseksi jos ei muuta. Joten kultsi, tässä on nyt nauru kaukana ja naru sitäkin lähempänä, sillä jos ei pian vaihdeta sormuksia niin löytyyhän tuosta takapihalta taloyhtiön oma lipputankokin.

HELVETIN HYVÄÄ TUURIA

Tässä teille kaksi viimeistä FB-tilapäivitystäni 24 h sisään:

Yöllä ovikelloni soi, ja menin jo suurin piirtein väijymään ovisilmästä mukanani jotain kättä pidempää, kun löysin oven takaa kaksi turkkilaista äijää - mitä helvettiä, enhän minä ollut tilannut pitsaa! Murjaisin uhittelevalla äänellä, että mitä asiaa kaksikolla oli, kun heistä toinen piipitti jotain avaimista. Niinpä tietysti, olin unohtanut avaimen oven ulkopuolelle. Kiitos siis kilttien naapurien, kukaan ei päässyt anastamaan huushollistani kesken yöunieni huikeita arvoesineitä, kuten leivänpaahdinta, jakkaraa tai mikroaaltouunia (ei sillä, eiköhän karuinkin voro lähde lipettiin, kun pimeydestä ilmestyy esiin minun kuolasta kylläinen naama kera vyötäröllä roikkuvien silmäpussien)! Blondin vikaa.

Vaikka epäonni varjostaa minua yhä, olen saanut yllättyä siitä, miten ystävällisiä ihmisiä olen tässä parin päivän sisään kohdannut: poikkesin lenkillä kuvaamaan kasvitieteelliseen puutarhaan söpösiä jänöjusseja, kun minulle tyypilliseen tapaan onnistuin tyrimään kaiken.
Siinä pää puskassa ja perse pitkällä bongasin pupuja, jotka sinkoilivat vinhasti sinne tänne sekoittaen nuppini niin, että taisi ajantajukin kadota siinä hötäkässä kokonaan. Ja koska olen ihkaoikea kalsareita ja kumisaappaita vaaliva juntti keskeltä ei mitään, en todellakaan ollut tietoinen siitä, että kyseisen puiston portit sulkeutuvat kahdeksan jälkeen.
Sovin varmasti mainiosti sinne rusakoiden ja muiden elukoiden sekaan, kun lopulta löysin itseni kalisuttamasta kaltereita kuin Korkeasaaren eläintarhaan teljetty raivotautinen apina ikään. Olin siis lukkojen takana, kännykkä oli tietenkin unohtunut kotiin, ja alkoi olemaan kovin pimeää. Onneksi paikalle sattui äärimmäisen avulias naishenkilö, Maiju, joka soitti puolestani vartijaryhmälle, jotta he tulisivat vapauttamaan minut karanteenista. Jäipä hän vielä kaiken varalta venailemaan kanssani vartijasetiä, jotka näyttivät kaikkea muuta kuin imelää ja maireaa naamaa, kun joutuivat heittämään ylimääräisen työkeikan vuokseni. Ps. tuli surkeita kuvia.

Demonikani kiittää ja kuittaa

YKSITYISKOHTIA MUN KOTIKOLOSTA

Jos joku ihmettelee miksi en kuvannut koko huushollia, syy lienee siinä, että en kuollaksenikaan olisi jaksanut piilottaa nurkista jo Mount Everestin korkuiseksi kirinyttä kaljatölkkikekoa, lakaista räsymattojen alle viittä tonnia kerryttämääni teollisuusjätettä, tai kiikuttaa saranoistaan räjähtävään vaatekaappiini kuteitani, jotka ovat kuin pommin jäljiltä posahtaneet ympäri kämppääni.

Kotini on kaikessa boheemiudessaan vieläkin hitusen keskeneräinen, mutta kyllä minun täällä kelpaa pitää majaa. Mitäs te tykkäätte?