Päivä 17 – Mieleisin muistoni
16-vuotiaana päässäni ei liikkunut mikään muu kuin silmät. Kun kuulin, että kesätyöni reilun kahden kuukauden ajan Espanjan Las Palmasissa oli sinetöity, pakkasin kimpsutkampsut mukaan ja lähdin kohti uusia seikkailuja täynnä uhmaa ja tarmoa. Ainut lupaus minkä tein äidille oli, etten kuole reissun aikana, enkä varsinkaan hanki tatuointia.
Ja koska kyseessä on minä - epäonnistujien lordi, tunareiden ruhtinas - kaikki meni alusta alkaen päin sanonko mitä.
Lähdin reissuun suoraan festareilta, ja tästä syystä ääneni oli kadonnut kokonaan. Jouduin siis kommunikoimaan ikään kuin amatöörien viittomakielellä, joten ikuiseksi mysteeriksi jäi, mitähän herra Kööpenhaminan välilaskulla luuli minun tarkoittavan, kun auliisti yritin kysyä kelloa. Hän nimittäin suuttui silmittömästi, suorastaan raivosi minulle sylkitipat pärskyen viiksien välistä. Ja koska telttailu ei ole välttämättä se hygieenisin asumismuoto, haisin paskalta.
Luurini taisi potea pee äm äs-oireita, kun kerta irtisanoutui toimimasta jo Helsinki-Vantaan lentokentällä. Puhelimen hajoaminenkin jäi täydeksi mysteeriksi. Kärsin myös ilmakuoppien vuoksi matkapahoinvoinnista, minkä takia arviolta viisi minuuttia sitten nauttimani lentokoneruokien kuningas, eli eineskinkkukiusaus ei enää muistuttanutkaan homo sapiensille soveltuvaa ravintoa, vaan pikemminkin lihamyllyn läpi survottua teurasjätettä, jota oli nyt levinnyt paitsi Helpot ristikot-lehteni päälle, myös viereisille penkeille. Oksennus ei lentänyt suoranaisesti kaaressa, joten henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Minä haisin vielä enemmän paskalta.
Nyt se paras osuus; sen lisäksi että lento oli 3,5 tuntia myöhässä, kruunasi tämän surkuhupaisan matkan se, että matkalaukkuni oli kadonnut teille tuntemattomille (tämä seikka ei tosin jäänyt mysteeritapaukseksi, sillä myöhemmin kävi ilmi, että kapsäkki oli piipahtanut Afrikassa asti). Käytännössähän siis ainut omaisuuteni puolentoista viikon ajan oli passi, hammasharja, rikkinäinen puhelin ja lompakko. Ai niin, ja se ristikkolehti, jonka sanoista ei tahtonut saada enää selvää, sillä oksennus oli käpristänyt paperin samankaltaiseksi kuin seniilipapan ihon.
Kehnosta alusta huolimatta vietin ikimuistoiset kaksi kuukautta hiekkarannoilla, ja ammennan itseeni vieläkin voimaa tuosta kokemuksesta. Suosittelen kaikille, jotka ovat vähemmän tyriä kuin minä. Matkailu avartaa.
Viimeinen kuva viittaa siihen, kuinka turmiollista oli jakaa kämppä parhaimmillaan 7 miespuolisen kämppiksen kanssa. Mielelläni olisin laittanut kuvia puiden sijasta ihmisistäkin, mutta koska en voi olla 100 % varma julkaisuluvasta(kelposuudesta), enkä etenkään tahdo terveysviranomaisten pääsevän noiden sottapyttyjen jäljille, koin parhaaksi liiskata suosiolla vain maisemakuvia. Ehkei tuo haalittu roskakasa nyt niin nätti maisema ole, mutta menkööt. Salaa toivon, että 4D:n himohamstraajien tuotantoporukka bongaisi tämän postauksen ja tarjoaisi minulle sotkun aiheuttajien nimiä vastaan sievoisen summan rahaa.
Hengissä selvisin, mutta palasin kotiin tatuoituna.
