jkjhmflfgkjklsdaljsdkkaösddlöasööjsdg

Olen vihainen.

Vihainen siitä, että voittamaton triomme hajoaa kun pojat kiskovat armeijasaappaat kinttuihinsa ja jättävät minut asemalaiturille heiluttamaan nenäliinaa kuten Titanicin alussa. Olin lapsena todellinen koirafani ja asiaa ei parantanut se, että vanhempani eivät millään taipuneet hankkimaan talouteemme karvojaan ja suolentuotteita matolle, sohvanpäällisiin sekä kaikkiin mahdollisiin nurkkiin päästelevää otusta - nehän haiseekin sateisen lenkin jäljiltä aivan happamalta maidolta! Sydämeni oli särkynyt. Se näkyi konkreettisesti siinä, että aina kun  katselin pentuna Titanicia, minun tuli jokaikinen kerta ulvoa surullisen alkumusiikin tahtiin kuin itkien. Se oli sellaista mielenosoituksellista vinkumista ja salaa toivoin, että keittiössä tai milloin missäkin hääräävät vanhempani olisivat kuulleet dramaattisen koiranitkuperformanssin, ja heltyneet.

Sain loistoidean, että ehkä saan S:n ja P:n nopeammin takaisin intistä, jos huutovollotan pikkuyksiössäni aamusta iltaan kuin ennenvanhaan. Ruikutus ja uikuttaminen ovat yksinkertaisesti parhaimpia tapoja kiristää.

Näiden muistojen verestämänä ja täynnä kiukkua halusimme lasettaa myös muiden ihmisten hermoille melkoisen taakan. Kysymys, mitä siihen tarvitaan? Yksi jättiläiskaljupää, kääpiöblondi ja epämääräinen hippipunkkari. Keräsimme siis jälleen kimpsut ja kampsut mukaan ja menimme jollottamaan kaduille yhtä kuvottavasti kuin minä pienenä Titanicin messissä. Vika vapaa viikonloppu nääs!

Parissa kuvassa oma bleiserini oli vaihtunut Sebastianin puvuntakkiin, siitä nuo karjumaiset olkapäätoppaukset. Olihan heidän ilman muuta vedettävää parhaat päälle ja lähdettävä viskomaan lantteja pelikoneisiin. Voitte vaan kuvitella, ettei sitä voittoa paljoa irronnut... Sen sijaan katusoittaminen kannattaa aina! Samaten se raivoulina, jonka johdosta vuosien päästä kotiutin kuin kotiutinkin ihanan koiranpennun, joka täytti vähän aikaa sitten vuosia.