MONKËY BUSINESS

.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ja tarinointi jatkuu!

Rankan työpäivän jälkeen menin vallan kanttuveinä vähän shoppailemaan Gina Tricottiin. Ja myönnettäkööt teillekin, oli ihan perkeleen kuppanen ja hermojaraastava päivä.

Koska ketutti vietävästi ja paikkojani olisi voinut verrata kosteustasapainoltaan (vanhanaikaista saharaa tietysti kunnioittaen) kuivausrumpuun, päätin helpottaa jortikkaa otsastani kiikuttamalla alelaarista löytyneen hamosen ripitettäväksi. Sovituskopissa sitten ahtasin atleettiset kurvini siihen ihan söpöseen kretonkiin sellaisella raivolla, että jouduin uhmaamaan jo huolestuttavasti natisevia saumoja - vetoketjusta puhumattakaan - saadakseni lihani mahtumaan asuun edes jokseenkin siveästi ja neitseellisesti.

Ponnistellessa laardikroppaani ahdingoissa, tartuin ajattelematta verhosta saadakseni lisää tykkiä ja jytinää. Ja tietysti sillä saatanan sekunnilla tunsin sellaisen viillon munissa, että kohta kävisi meikämannelle kylmät. Ennen kuin ehdin spottaamaan ne lukuisat asiakkaiden naamat joista huokui se, että sivut taisivat olla hellinä kiivistä ja luumuista, tajusin roikkuvani Gina Tricotin pukukoppiverhossa kuin liaaneissa ikään. Ulkopuolella. Joku roti minullakin sentään oli, piilotin juhlakansalta korkeuksiin pyllistävän ja mehukkaasti hyllyvän takamukseni verhoon ja päästin teeman mukaisen Tarzan-huudon "ZULIZULIZULIZULI UGH", ennen kuin katosin takaisin kopin pimeyksiin. Siunailin itku silmässä, ettei kukaan nähnyt aprikoosinsävyisiä vaarikalsareitani...

Teki mieli vetää vitoset.
-------------------------------------

Eilisen ohjelmaan kuuluikin sitten;


Omenavarkauksia;) Mitenni nilkkiä?! Pitäähän minunkin huolehtia suhteestani Euroopan suurimpaan rikollisjärjestöön!
Tukan blondaamista kotikonstein muunmuassa sitruunalla ja hunajalla! Itsehän suhtauduin aluksi pirun kyynisesti koko vaalennustouhuun, mutta turha motkottaa jos ei edes kokeile. Ja kyllähän sitä tulosta syntyikin! Ajattelin aluksi laittaa kuvia koko vaalennusöpereissönistä, eli jos kiinnostusta löytyy, voin tehdä kutrieni raiskaamisesta ihan oman postauksen vaihe vaiheelta!

Jotta varmasti välittäisin teeskentelisin lukijoilleni itsestäni aktiivisen nuoren naisen-ihannekuvaa, mainittakoot, että eilen myös urheilin vimmatusti.

Kirjoittaminen kolottaa nyt aivan överipaljon, joten lopetettakoot tähän. Saattanee johtua eilisistä hipoista, joissa kestittiin ystäväni  synttäreitä. Kivaa oli! Nyt hoitelen daagenefteriäni oikeilla terveysruoilla.


17 kommenttia:

  1. ah miten oonkaan taas ikävöinyt sun urpoilua <3

    ja tosta au naturel hiustenvärjäysoperaatiosta ehdottomasti postausta!!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti ois kiva tietää tosta luonnollisesta värjäysjutskasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä homma!:)

      Oikeesti suosittelen kokeilemaan esimerkiksi juurikasvuun! Ohjekin on suhteellisen simppeli.

      Poista
  3. Sul on kiva blogi ! Ja toimiiks toi kotikonstein vaalentelu oikeesti o: ?
    http://as-we-see-theworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. oot tosi nätti ja hieno banneri ! :)

    VastaaPoista
  5. Tee ihmeessä tosta tukkaoperaatiosta postaus! Mua ainakin kiinnostaa kaikenlaiset kotikonstit :)

    ♥: obses-sions.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Kirjotat tosi kivalla tyylillä ja tuo banneri on hieno! : ))

    thinkthat93.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. :-----D Ei tässä voi ku hekottaa taas!

    VastaaPoista
  8. on ollukki jo ikävä näitä sun hauskoja postauksia :)))

    VastaaPoista
  9. Kiiitos, piristit mun iltaa taas kerran, nää sun tarinat on vaan niin koomisia, rakastan!! <3

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva banneri! :) Oot myös tosi nätti.

    http://ramonnan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. En vaan pääse yli siitä, kuinka mahtavasti kirjotat :-D Susta niin pitäis tulla joku kriitikko ammatiltas tai jotain. Sun tekstit on ihan superpiristäviä enkä tajua, miten kellään voi olla noin laajaa sanavarastoa ja miten voit keksiä noin osuvia ilmauksia! :-D Ihailen!
    http://laughalittleharder.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Eikäää hahah :DD oot kyll tosi hyvä kirjottamaan! :)

    check out my blog too :)
    merisocean.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. haha ihanii tekstei! :D ja tosi kiva banneri :>

    http://holyfacepalm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. Voi apua tuo pukukoppijuttu :D Vaikutat kyllä sellaiselta persoonalta, että selviät kyllä mistä tahansa asenteellasi!

    p.s. Söpö toi sun huulikoru, sopii sulle :3

    VastaaPoista
  15. :DDDDDDDDDDDDD kuolen nauruun, oli varmaan aika kammottava kokemus tuo sovituskoppisähläys!!

    VastaaPoista