MONKËY BUSINESS

.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Mysteerisyndrooma






Tänään suoritin yli-inhimmillistä tehtävää. Vaikka lopputulos oli noooh, kyseenalainen, pidän itseäni tällä hetkellä elämääkin suurempana suorittajana. (Nyt niitä aplodeja.) Tässä projektissa koen kerta toisensa jälkeen olevani täysin epäonnistunut ihmisenä, silkka luuseri siis. Henkisen pahoinvoinnin lisäksi tämän mysteerisen syndrooman oireet ovat fyysisiä. Muutamia mainitakseni; päänsärky, stressihikoilu, tärinä sekä verestyneiden sorminahkapalojen variseminen lahjapakettien päälle. Taisinkin lipsauttaa halaistun sanan, lahjapaketti.

Kyseessä on siis Lahjojen Paketointi-Syndrooma. (=Mitä liiskatumpi ja ruttuisempi kääre, sen parempi...) Yleensä en edes skriivaa paketteihin niiden olevan osoitettu minulta, sillä senhän näkee jo eheästä ulkoasusta... Kukin voi siis päätellä kuinka surkeaa vuoraamista harjoitan. Tänään kuitenkin ylitin itseni paketoimalla aimon kasan lootia ja rasioita, joten olo on kuin kuninkaalla! Sairauden sivuoireena tunnetaan myös Viimetippa-oireyhtymä, jossa lahjojenosto lykätään vihoviimeiseen mahdollisuuteen. Loistava combo- ja ahhh, niin minua! Missään muualla samaisia tauteja liikkeellä?

Ai niin, koriselin minä kuusenkin.

IHANAA JOULUA TEILLE KAIKILLE ♥ Pussspusssss olkaahan kilttejä!

7 kommenttia:

  1. ei vittu ton mummon ilme... :DDD

    VastaaPoista
  2. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    IHANA, IHANAA JOULUA

    VastaaPoista
  3. haahah toi ilme ;D;D;D; ei edes vastannu, epäkohteliasta ):

    VastaaPoista
  4. tteea, no älä!:'D Oli vähä jäätävä katse 8(

    Ano hiiiii <3

    Aino, NO SANOS MUUTA, KUINKA EPÄKOHTELIASTA!!:D Hahaa:')

    VastaaPoista
  5. Olen sen mummon kanssa samaa mieltä, tosi törkeetä mennä sellasta edes kysymäänkään, vitun ääliö, jos et itse saa paketoitua lahjojas niin ole ostamatta mitään tai anna ilman lahjapapereita vitun urpo

    VastaaPoista
  6. eikä tommosia paskantamiskysymyksiä saa mennä kysymään, kyllä huomaa ettei minkäänlaista kotikasvatusta ole tolle kysyjälle annettu. VITUN TÖRKEE TOI KYSYJÄ HÄPEIS VÄHÄN

    VastaaPoista
  7. Satuin just löytämään blogin, jonka luen läpi tältä istumalta ja jään seuraamaan, jee! :)

    VastaaPoista