MONKËY BUSINESS

.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Helsinki on ihan jepa


Lol on se niin hymy herkässä! Ja kieltämättä ihan syystäkin, sillä matka kohti pääkaupunkiamme Helsinkiä oli vasta edessä. Rakastan Helsinkiä ja sen kaikkia outouksia! Ok, olen mä aika rakastunut kans anansrenkaisiin ja jääpaloihin.

Junamatkalla minua harmitti kovin paljon kun jouduin siirtymään vaivoin toiseen paikkaan, sillä vierustoverinani oli varsin huvittava henkilö. En oikeastaan tykkää pilailla ihmisten kustannuksella, mutta tämä kasaripöksyinen muija neonvihreine hikinauhoineen höystettynä mentaalisilla ongelmilla vaikutti niin hassulta että olisin mielelläni pidätellyt naurua naama vääränä tämän vieressä koko matkan. Kummajaisen jälkeen viereeni lysähti oikein mukava mummeli, joka piti huolen että matkani ei ollut tylsä saatika suu kuiva. En nyt tarkoita että muori olisi juottanut minua vitunmoiseen humalaan, vaan puhua pulputimme niin paljon että sylkilunssit lensivät edessäistuvien niskoihin. Tykkään jutella ihmisille, ja ainakin sitä juttua piisasi. Niin paljon jopa, että päädyn kyseisen mummelin kirjaan! Mä olen nyt niin feimi, yeah!





Ja suu pysyi myös suhteellisen kuivana kun sai vaihtaa kuulumisia näiden ihanuuksien kanssa! Istuskelimme Kiasmalla tuokion jos toisenkin, mutta kylmä syysilma ajoi meidät Lepakon kautta minulle tuntemattoman Even pippaloihin pienoisiin.


Emme valitettavasti istuneet täällä Even sambahenkisissä pirskeissä kovin kauaa, kun kiirehdimme jo lounassetelit perseessä pizzalle. Jo vain oli hyvää! Pidimme seuraa pitsapuljussa sokealle herrasmiehelle ja tämän hurtalleen.


Jossain välissä odotellessani Katea ja Sonjaa onnistuin jopa pitämään seuraa kaivurille. Minulla oli niin kauhean hauskaa kun stalkkasin kaivurin takana vastaantulijoita ja heidän kirittyä tyköni ilmestyin huutaen PRUM PRUM PPRRRRRUUUM! Ohessa tein myös mielipuolisia liikkeitä ja huristelin villisti. Ja sanottakoot, osa tykkäsi tempauksesta, osa ei. Anteeksi sinulle Viivi joka meinsit sanojesi mukaan saada sydänkohtauksen.

Loppuilta sujuikin sitten oikein rattoisasti. Heiluimme siellä täällä ja pääsimme onneksi turvallisesti nukkumaan kaverillemme. Vaikean lauantaiaamun jälkeinen ilta sujui täten;



Istuskelimme täydessä somalihengessä ja ärsytimme vartijaa. Koska sanomalehtiarkkien tekstit olivat ikuistuneet liiskautumisen voimasta pyllyihimme, koimme parhaaksemme hilautua muualle. Se sai tällä kertaa olla PRKL-klubi.




<3

Kerron mistä Perkeleestä on kyse. Suomalaisten miesten vilkkuvista persvaoista, mallaskatkuisesta hengityksestä, selkäkarvoista kaljassa ja rock n' rollista. Okei no ei nyt sentäs, meikäläisellä oli tosi hauskaa tyttöjen ja muiden otusten kanssa!



Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä suomalaiset miehet ovat kauniita. Mukava Lappeenrantalainen kuvaanpyrkijä hän oli joka tapauksessa.

Minä lähdinkin sitten jo kukonlaulun aikaan takaisin kotiin. Aika meni aivan liian nopeasti ja on jo nyt niin ikävä kaikkia! Ja vaikka silmät verestyneinä näpyttelen tätäkin postausta, täytyy myöntää että pieni paussi on tehnyt hyvää! Nyt tekisi mieli vain postailla koko ajan, sääli vain että meikäläisellä on niin tylsä laiffi ettei ole mitään mistä kirjoittaa.

11 kommenttia:

  1. Nanna eikö äiti ole opettanut, ettei menkkoihin käytetä etuseteleitä vaan siteitä/tamppooneja? =)

    No ei vaa, oisinpa ollu mukana, hulvattomia kuvia! Ikävä :(<3

    VastaaPoista
  2. Noora wtf ::- D no kai sä tiedostat että lounassetelit menee kelpotampooneista kun ne rullailee sillain söpösti.

    Mullakin on sua!:-( Nähdään pian!<3

    VastaaPoista
  3. ahahah ihana postaus ja mitä MIKSET kertonu mitä teit kaivurin luona kun olimme poissa?!
    kovin ikävä jo nyt kampela2 toivottavasti nähään pian! : ---)
    ps. EITIIN AND LAIF TU GOOOOOOOOUU

    VastaaPoista
  4. vitsi mul on ollu ikävä sun postauksia <3 :--)

    VastaaPoista
  5. Sonja kerroinhan!!:D selitin siitäkin kun se koiraparka säikähti mua enemmän kun sen omistaja:') kampelatoveri, nähdään taas pian peipi<3 18 and life ;)

    /

    Ihana Paula!<3

    VastaaPoista
  6. niin mihin mummon kirjaan pääset? :DD

    VastaaPoista
  7. Anonyymi damn ko en tiedä!:D mun piti lisätä se faces kaveriks et se kertoilee lisää mut kännykkä vähän niinko... hajos? :D ja siel luoonnoksis oli tallennettuna sen tantan nimi.

    VastaaPoista
  8. Voi miten pieni tää maailma on! Oon seuraillu sun blogia jo pitkään, ja jo joskus kesällä bongasin ystäviäni täältä ja kommentoin siitä! Taas on ollu yhteiset tutut ollu liikkeellä, oon nimittäin Even ja Hannan ja Mikon ystävä myöskin :) Harkitsin jopa että itsekin olisin lähtenyt Stadiin heidän kanssa tällä kertaa! Olispa ollu jännä törmätä suhun siel :DD

    VastaaPoista
  9. Anniethebird, ei hitto oikeesti, vähän hyvin! :D Oikeastaan mä en tunne tätä Eveä sen kummemmin kuin kavereiden kautta, mutta jännä tosiaan kun meillä on samoja kavereita! Ja koska pyöritään vissiin samoissa piireissä niin mieti jos vaikka satuttais törmäämään joskus, haha! Eihän se ihan mahdottomuus ole. :)

    VastaaPoista
  10. Oli muuten hyvät sambakarnevaalit. :J

    VastaaPoista
  11. nanna kakattaako tossa vikassa kuvassa ;D
    -haukesi :3

    VastaaPoista