MONKËY BUSINESS

.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Telttailu

Saattoipa käydä niin, että kaivoin kellarista Nokia-kumisaappaat, kiillotin sorsapyssyni piipun ja selvittelin sotkuunmenneitä siimoja.

Saattoipa käydä myös ihan vain niin, että pakkasin repun täyteen, lähdin kohti leirintäaluetta ja nappasin ison kasan ystäviä messiin.

make animation







Ohessa varsin komeat telttarytykkämme, jotka kuin ihmeen kaupalla eivät tälläkertaa muistuttaneet nälvimisen arvoisia noidanpilluja. Tilaa piisasi eikä näin ollen tarvinut tukehtua kun tulikuuma teltta hohkasi mädäntyneiden kalanperkeiden jaloja tuoksuja.





Viivyin Helsingissä ruhtinaalliset kuusi päivää, ja tuona aikana näimme muunmuassa Sonjaa, Millaa, Jennyä, Pyryä, Niinaa ja Petran kaveria Anniinaa. Uusia tuttavuuksia tarttui toki myös mukaan, oli mukavaa tavata uusia tyyppejä! Pyydän tosin anteeksi sinulta, grillimestaripoika, jolta söin kaksi Hookoon sinistä. Oli nälkä enkä ehtinyt paljoa rupatella kun ahmin ahnaasti sapuskaasi naamaan, sinapit valuivat riettaasti suunpieliäni myöten ja todella arvostan että näytin varsin helpostilähestyttävältä kaverilta kauniine makkarahabituksineni.




Jep, harrastan useinkin tätä taiteellista kuvionukkumista.

No alkoi väsyttää kun parin yön telttailun jälkeen taitoimme matkaa Jaimelle!! Seuraava yö siitä kuluikin oikein mukavalla randomhepulla, mutta matka jatkui sieltä kohti Korson juna-asemaa. Anteeksipyynnön paikka myös sinulle, juna-asemapoika, olit huippumukava mutta silmäni melkein muurautuivat väsymyksestä umpeen. Olit kuitenkin minun aktiivisesta olemuksestani huolimatta siisti kaveri.

Seuraavaksi luvassa niin saatanallisen hurrrrmaava kuva;





                                                                                  <3

Jos ette tienneet, minä ja toverini olemme taitavia kokkeja. Loihdimme vaikka pajunkissoista ja kuivahiivasta mitä kuninkaallisimmat ateriat! (-Pettymyksemme on karvas kun William ja Kate eivät tilanneetkaan meiltä hääsafkojaan...) Reseptimme on rehdin ja rehellisen suomalaista; nakkia, makaroonia ja ketsuppia. Melkoinen 7 hengen gurmeeateria, eiksni?




                Kuvia tuli otettua monta sataa, mutta tässä nyt pikakurkkaus eräjormailuviikonloppuun! Moissun!

2 kommenttia:

  1. Ehkä pääsette tosta hääjuhlaruoka-pettymyksestä jos lupaan että voin kutsua teidät kokkaamaan sitte joskus mun pippaloihin ! :> ::D
    Osaan ite keittää just ja just nuudelit, ja sillonki palohälytin vetää vuosisadan raivareita ! :( ::D

    VastaaPoista
  2. Siis tieks, oot sitten yhtä lahjakas kokki ko minä!:'D Mä osaan tehdän ainoastaan nuudeleita ja makaroonia ja neki onnistun harmillisen usein tuhoamaan. =( Sielunsisko. :--D

    VastaaPoista