MONKËY BUSINESS

.

torstai 16. kesäkuuta 2011

100 faktaa meikäläisestä-haaste part 2

51. Soitan juuri nyt nokkahuilua, kuulostaa yllättävän hyvältä vaikken ole varmaan eläissäni koskenut tuohon!

52. En osaa viheltää.

53. Arvostan muissa ihmisissä esimerkiksi toisten kunnioitusta, avuliaisuutta ja ymmärrystä siitä että minulle joutuu selittämään asian viiteen kertaan ennen kuin ymmärrän sen.

54. Opin joka päivä uutta!

55. ...Esimerkiksi että Hampurissa asuvat ihmiset ovat hampurilaisia.

56. Tykkään pelata esimerkiksi Call Of Dutya, Medal Of Honoria, Enemy Terrirotya sun muita.

57. täytän 18 vuotta 28.12. Jaa että vituttaako? =)

58. Olen kaikki tai ei mitään-tyyppiä.

59. Olen erittäin spontaani!

60. Juuri nyt istun dataustuolilla eriskummallisesti, niin että jalat harittavat eri suuntiin, häntäluullani, aivan kippurassa ja solmussa.

61. Hukkaan aina kaikki kuulakärkikynät.

62. ...Olen myös muutenkin hajamielinen.

63. Mielestäni virsissä on jotenkin huvittavat sanat. :D "jumala loiiiii auringon, kuuuuuun..."

64. Maailman masentavin laulu on Joulupuu on rakennettu.

65. Joulu on kyllä muuten ihanaa!

66. Kirjoitin nuorempana aina runoja, haha!

67. Perheeseeni kuuluu äiti, isä, kolme isosiskoa ja yksi pikkuveli. Unohtamatta tietenkään meidän piskiä!:)

68. Hevoset ovat kammottavia, olen ratsastanut pari kertaa ja puristan niistä ohjuksista (?) aina rystyset vitivalkeina. Huhuh!

69. Haluaisin hypätä benji-hypyn!

70. Olen kauhean usein kipeänä. Onneks on hyvä vastustuskyky ja silleen!

71. Nimim. nytkin yskin keuhkot kuivuneiksi luumuiksi.

72. Nautin yksinolosta. Olen toki ihmisläheinen mutta kaikki eivät välttämättä ymmärrä sitä kuinka paljon tykkään hengailla yksin!

73. Syvennyn välillä omiin ajatuksiini vaikka olisin toisten seurassa, olen aika pohdiskelevaa tyyppiä! (Jep, aivoissani liikkuu jopa jotakin.)

74. Aina kun minulta kysytään mitä mietin, vastaan ja muut reagoivat A) "Siis ööööö mitä?:D" B) "Sä olet lopullisesti seonnut! C) "NO NYTKÖ VASTA TAJUSIT!"

75. Kaverit ovat onneksi semitottuneita aivotuksiini. Saatan esimerkiksi miettiä sitä että missä on lintujen pillu ynnä muuta yhtä syvällistä.

76. Repeilen myös jatkuvasti itsekseni ja kaverini eivät enää edes kysy mille nauran, koska he tietävät ettei sille ole aina syytä! :D

77. Aloin miettimään nyt missä se lintujen pillu on.

78. Mulla on sairaan hyvä fiilis nyt!=D

79. Haluaisin oppia soittamaan huuliharppua.

80. Nuuskamuikkunen on ihana. Pikku Myy on kuitenkin lempimuumihahmoni, ollut aina.

81. Tykkään muumikirjoista! Ne ovat erittäin filosofisia, kun osaa lukea oikein. Olen lukenut kaikki varmaan sataan kertaan. :(

82. En tykkää muuten lukemisesta. Luen kyllä mielelläni lempibändeistäni kertovia kirjoja! Nyt on meneillään Mötley Crüe-kirja, sain sen joululahjaksi ja nyt vasta päätin aloittaa urakan...

83. Sitä ennen luin Ramonesista, Led Zeppelinistä ja Gunnareista kertovat kirjani.

84. Sirkukset ovat mielestäni masentavia.

85. Tajusin että on urakka kirjoittaa sata faktaa... Toivottavasti joku edes jaksaa lukea nämä läpi!

86. Mulla ei ollut viimevuonna kynäpenaalia koska hukkasin rakkaan Marimekon punavalkoraidallisen penaalini. Kynät ja kumit lojuivat laukun pohjalla vain...:D

87. Tein hienon oivalluksen kun opin hyödyntämään äidin vaatekaappia. Reilun kokoiset mustat "miestentakit" ovat just rok, samaten valkoiset kauluspaidat ynnä muut mutsikledjut.

88. Äidistä puheen ollen, olen oppinut musiikkimakuni äidiltä jeejee!

89. Aloin miettimään mitä ainetta hämähäkinseitti on.

90. Josta minulle tuli mieleen, että mitä kaksi hämähäkkiä tekevät kun he kohtaavat? Morjestavatko ne vai alkavatko munimaan vai tä?

91. Kuuntelen usein norjalaista radiota. Voi lol?

92. Olen opiskellut itsekseni hieman norjan kieltä. :D hva skjer 'a?

93. Vaikka rakastankin Suomea, tahtoisin ehkäpä asua ulkomailla. Varteenotettavia ehdokkaita ovat esimerkiksi Kanaria tai Norja.

94. Rumimmat nimet mielestäni? - Pasi, Tuija, Tuire, Tuure ja Karri.

95. Mua alkoi pelottamaan mun Iron Maidenin seinälippu!=(

96. Minulla on hyvät puheenlahjat. Olen monasti puhunut itseni ja kaverini kiperistä tilanteista ulos! Voi kun tietäisittekään keitä kaikkia olen puhunut yli! :D Kokeissakin pärjään sillä että osaan lätistä mainiosti paskaa.

97. En osaa puhaltaa ilmapalloja.

98. Torstai on muuten toivoa täynnä.

99. Olen vähän taikauskoinen......

100. Pärskin tän nokkahuilun täyteen kuolaa, mutta opinpahan soittaa pari kibaletta jeejee! (Nimim. Ostakaa makkaraa.)

10 kommenttia:

  1. <3 luin kaikki! oot ihana

    VastaaPoista
  2. siis täytät kaheksantoista 28.12 vai 36?

    Ku oot laittanu et 28.12.1993 täytät 18, sori mut se on menny jo melkee 18vuotta sitte, et sit täyttäisit 36 nyt... :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, jeee kiva että joku luki!=D itse olet!<3

    sirpaleina, KAS PERKELETTÄ!!:D Piti laittaa että oon syntynyt silloin. Kiitos, meen korjaamaan tuon heti!:)

    VastaaPoista
  4. kiitti tästä, pientä hajoilua taas vaihteeks! :--D oot ihan huippu!

    VastaaPoista
  5. ooon hetken aikaa seuraillu tätä ja nyt päätin liittyy lukijaks! ihan huippublogi! :D varsinki noi kaikki videoidut haasteet on ihanii! :))

    VastaaPoista
  6. Paula, hihi kiitos! <3

    Julia, voiii kiitti! <3 Toivottavasti pidät jatkossakin!:>

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava blogi, luin melkein kaiken ja nauroin ekaa kertaa tälle päivää ! Kiitos siitä. Tää paransi mun päivän laatua huomattavasti :D Ja oon muute ite syntyny 26.12.! Ehkä epäonnisimmat synttäripäivät mitä voi saada, ainaki mun mielestä. :D Sain lapsena yhteiset synttäri ja joululahjat, traumoja ! :::D
    Mut joo liityin lukijaksi ! :)

    VastaaPoista
  8. iiROSAYSNO, Awww sun kommenttis kyllä made my day! <3 :> Sä piristit siis vastavuoroisesti mua!

    Ja todellakin, loppuvuodesta syntyminen on hemmetin ankeeta, soulsister! :'DD Toivottavasti tykkäät blogista jatkossakin pus!=)

    VastaaPoista
  9. HAHA oot ihana! Nää sun jutut piristää aina päivää ja hajoilin tääl ihan äänee äsken :D:D

    VastaaPoista
  10. No mie oon syntyny 29.12 :D Aivan mahtava blogi :)

    VastaaPoista