MONKËY BUSINESS

.

torstai 28. marraskuuta 2013

POKAT NOKALLE

Minun kuvittelisi olevan sangen likinäköinen, ainakin mitä tulee siihen, kun onnistun kerta toisensa jälkeen nostamaan suolasirottimen huulilleni erehtyen sitä maitolasiksi, ja usein halutessani siirtyä huoneen toiseen päähän, minulla on tapana taittaa sen pystyasennon sijasta liitäen lattioiden halki pelkän mahani varassa. Meikäläisen on nähkääs äärettömän hankala käsittää, että käteni ja nuo omaa elämäänsä elävät halot napani alapuolella toimivat yhteistyössä silmäparini kanssa. Erinäisten ruumiinosien vuorovaikutus olisi syytä opetella, sillä suolan nauttiminen janoon ei sikäli kuulosta järin terveelliseltä vaihtoehdolta pitäen silmällä verisuonitukoksia ja muita Suomen kansantauteja, eikä päivittäinen kompastelu matonkulmiin voi säästää minua ikuisesti kohtalokkailta seurauksilta.

Näössäni ei siis ole kuitenkaan mitään vikaa, olen aina ollut tarkkanäköinen. Kaverinikin huokailevat kateellisina kisailuttaessani heitä leikkimielisesti siitä, kumpi hahmottaa ensimmäisenä kaukaisuudessa siintävän tienviitan tekstin. Voittaja on tietysti poikkeuksetta meikäläinen, ja siinä muuten syy, miksi haastan frendini vain sellaisiin lajeihin, jossa minä saan näyttää kivekseni.

Todellisuudessa olen kuitenkin itse kateellisempi osapuoli, se ärsyttävä rillitön kaveri, joka vaatii saada testattavakseen kaikki mahdolliset pokia muistuttavat ikkunasilmät, oli kyseessä sitten kemian tunneilla käytettävät tappomolokkelit, vappulinssit, ystävän uudenkarheat rillit tai ilotulitussuojalasit. Saatuani pokat nokalle vietän vieläpä häpeällisen pitkän tuokion peilin edessä, vain ja ainoastaan ihaillakseni "uutta" kuvajaistani suorastaan sairaalloisen itsetyytyväisyyden tunteen vallassa; kääntelen päätäni, mittailen kasvojani aivan uudesta vinkkelistä, tutkin itseäni kuin arvioiden - eikä mikään ihme, sillä silmälasit tuovat naamataulun aivan eri tavalla esiin! Paitsi että oikeanlaiset kehykset korostavat kasvonpiirteitä edukseen, teettävät ne myös kantajalleen luonnetta, karismaa ja peräti ihkauuden habituksen!

Ei tarvitse omistaa monijakautunutta persoonallisuushäiriötä halutakseen kokeilla erilaisia rooleja joka päivälle, joten mikäs sen ketterämpi kikka on muuntautua yhdessä yössä Nörtti-Larista sihteerineidiksi tai NASA:n älyköstä Harry Potteriksi, kuin hauskat kehykset! Itse olen sen verran egoistinen, että tahdon kompensoida puuttuvia aivojani huijaamalla itseni viisaan näköiseksi sen mukaisilla laseilla, joten taannoisilla Bloggers' Inspiration Day-kekkereillä hamuilin Instrumentariumin pisteellä käsiini sellaisia kehyksiä, jotka olisivat jotain väliltä Urho Kekkonen ja Jorma Uotinen. Valinnanvaikeus kirjaimellisesti sokaisi minut...

...Lopulta valitsin massiiviset Jormat.

No niin, eli jos teikäläisen tekee mieli aloittaa vuosi 2014 freesatummalla ilmeellä, klikkaa itsesi nyt himskatti sentäs http://www.instru.fi/silmalasit/naiset - sivulle (mainoslinkki), ja valitse rennot rillit sun makuun!
Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja Instrumentariumin kanssa, ja hyödyn tästä mainospostauksesta itse bloggaajana.

2 kommenttia: