HÄTÄSUUNNITELMA

Tavalliset ja luvattoman tylsät arki- ja viikonloppupäivät ovat loppujen lopuksi aika mainioita. Mutta ei hättää, en ajatellut ainakaan kymmeneen vuoteen lutvia uraa sohvaperunana, jolloin kalmankalpea ja ainakin leveydeltään täysikuuta muistuttava perseeni kasvaa kiinni Ikean tarjousdivaanisohvaan, eikä minua saa siitä ylös muulla kuin nostokurjella tai vinssinosturilla. Olen nimittäin keksinyt omintakeisen kikan taistelua keski-iän lanneläskejä ja kotihiireyttä vastaan - vaikka se perustsillaaminen olisi miten nastaa hyvänsä, aion silti viritellä soffalleni petollisia nasta-ansoja, joiden äärikivuliaat pistot takapuolessani saavat minut pinkoamaan keisarillisesta vaaka-asennostani ylös sillä sekunnilla, kuin yrittäisin singota itseni kuutamopyllyineni muiden planeettojen kaveriksi avaruuteen!

Ja nyt kun avaruusteemaan päästiin, niin tuohan siihen taviselämiseen piristystä ainakin se, kun S vei minut katselemaan tähtiä korkealle harjulle. ♥ Tapaukseen ei liity perheväkivaltaa, en nähnyt tähtösiä siksi, että S olisi tintannut minua kuonoon tai kanauttanut halolla päähän, vaan koska halusimme mennä ihailemaan puolikuun vasemmalle puolelle lämähtänyttä ahteriani.

DIGGAAN DIGGAAN

Kuvista voi joku nokkela päätellä minun pitävän ainakin safkasta, punkista ja kavereista. Ja psssst, en nyt yritä kyseenalaistaa teidän lukijoideni älykkyyttä, mutta sivuseikkana ja väärinkäsityksien välttämiseksi tahdon huomauttaa, etten sillä ruoasta diggaamisella koettanut väkevän vittuilevasti vihjata siitä, kun lähes kaikissa kuvissa minusta sattuu näkymään säkällä vain hippasen verran vasenta korvaa koska olen niin pyylevän leveä armottomalle kameralinssilleni etten edes tahdo mahtua kuvaruutuun, vaan haluan ennen kaikkea ylistää mieliharrastustani. Ja menkööt tässä samalla nekin olennaiset tunnustukset, että punkilla en sitten tarkoittanut niitä ällöttäviä luteita ja tuholaisia joita pidin lemmikkieläiminäni siihen asti kunnes vanhempani nöyrtyivät ostamaan minulle koiran, enkä kautta viiltelyarpieni omista ainuttakaan kaveria, mutta tapaan silti kutsua ystävikseni niitä, joiden housunpunteissa roikun epätoivoisesti ruikuttaen paikasta A paikkaan B.

TURMION KÄTILÖITÄ

Ostin itselleni ja Sebastianille liput Turmion Kätilöiden keikalle, siis sen bändin, jonka nimi antaa vahvasti osviittaa meikäläisen kohtalosta. Nimittäin niinä joulukuisen aamuyön pikkutunteina kun putkahdin tähän maailmaan, oli veristä ja ties minkä eritteiden ja suolenpätkien kuorruttamaa meikäläistä vastaanottamssa taatusti vakavasti turmioitunut kätilö, kun minusta kerta tuli ihan aavistuksen viallinen ihmisyksilö. Liekö hän sitten kiskonut minua tiedätte-kyllä-mistä turhankin kovakouraisesti vai pääsinkö äitini rinnan päälle ensiksi synnytyssalin lattian kautta, mutta jotain helvetin häiriintynyttä siellä sairaalassa on sinä päivänä tapahtunut. Se kätilön vieno horjahtelu selittäisi ainakin takaraivossani kuumottelevan jättiläiskuhmun, jota pidän ikään kuin sotamerkkinäni aina kun kerran vuodessa älykkyys nostaa päätään ja osoitan poikkeuksellista viisautta tajuamalla jonkun heittämän vitsin tai onnistun itse murjaisemaan jotain ylettömän fiksua. Ai niin, jotta tämä ei menisi täysin itsekehuskelun puolelle, niin paino lauseessa "kerran vuodessa", sillä se älykkyys ilmenee minun harmikseni vain erittäin harvoin.

Keikka ainakin oli mahtava.

FOREVER ALONE

AA-kerhossa kuultua: Hei, olen Reino, ja olen alkoholisti... No ei kai! Nuo nautintoainetta sisältäneet putelit ovat aina kosteina iltoina huolehtineet minun nestetasapainostani, joten fiksuna mimminä ajattelin, että ehkä ne pystyvät vuorostaan ehkäisemään rehujeni ennenaikaiselta kuolemalta pitämällä huolta raasujen nesteytyksestä - milläs muullakaan kuin toimittamalla maljakon virkaa! Aika masentava näky, mutta vielä masentavampaa lienee se, että olen ostanut kukat itse itselleni. Hei, olen Forever alone, ja rikon kliseistä leski-asetelmaa, enkä asu luukussani kera viidenkymmenen kollikissan.