EEPPINEN REISSU

Koska minun ja Sebastianin järjenkulku on yhtä epävakaata kuin Suomen kesäkelit, päädyimme Provinssirockin sijasta extempore-matkalle Tallinnaan.

Matka alkoikin teemaan mukaisesti taloudellisesti epävakaissa tunnelmissa, sillä vasta terminaalissa huomasin, että palkka ei ollutkaan vielä tullut tilille. Kiitos tästä Osuuspankki, vastedes vannon kautta kiven ja kannon nuolevani persettäsi samanlaisella nöyryydellä kuin keräilypostimerkkejä.

Ja ennen kuin laivaan päästiin, löysin itseni nuoleskelemasta myös vartijoiden ahtereita, koska totta kai jouduimme ainoina jonosta heidän syynättäväkseen. Olihan se vähän kuumottavaa, kun kundit tivasivat laukustani löytyneestä "patruunasta" ja "tappovälineestä". Itse en ainakaan näe luotikaulakorussa mitään epäilyttävää, mutta sen toisen välineen, eli huuliharpun ahdistelun ymmärrän tottavie. Se, joka joutuu harpunsoittoani kuulemaan, ei vaan voi selvitä siitä hengissä...

 

Minä ja S ei olla yksinkertaisia paitsi aivotoiminnaltamme, vaan myös safkamaun suhteen. Mitä simppelimpää, sen parempaa. Viime reissullamme tuli nautittua kaniinia ja mustekalaa lisukkeineen, joten uskalsin salaisen hipihiljaa ehdottaa, että syötäiskö tällä kertaa jotain vähemmän fiiniä. Onneksi se kävi.

Illan rientoihin en uskaltanut ottaa kameraa mukaan, sillä A) aamulla kuvien selailu olisi ollut itsetunnon murskaavaa B) Olisin 50 % todennäköisyydellä onnistunut hajottamaan sen kuten puhelimeni C) Joku olisi 50% todennäköisyydellä anastanut kameran, ja nähnyt ne itsetunnon murskaavat kuvat. En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi tietoa siitä, että jollakin on hallussa jorailukuvia minusta. En ole kauhean kuvauksellinen ihminen. Kamera sai siis suosiolla jäädä hotellihuoneeseen lepäilemään.

 Muistatte varmaan tämän kärpäsen näköisen naisen pari postausta taaksepäin. Myönnän tunteneeni pakokauhua tajutessani, että hän sattui olemaan samaan aikaan Tallinnassa meidän kanssa, eri matkalla vain. Toivuttuani syvimmästä sokista käsitin, että hänestä ei pääse eroon edes eri mantereella. Niinpä saimme onneksemme vaihdettua minun ja S:n laivamatkan siten, että seilasimme kotimatkan samassa paatissa tuon irvokkaan leidini kanssa.

Matkan päätteeksi meitä alkoi vähän hävettämään suomijunttiutemme, joten lähdimme hakemaan eksotiikkaa kiinalaisesta ravintolasta. Tultiin taas salaisesti, hipihiljaa siihen yhteisymmärrykseen, että on se peruspannupitsa vaan parasta.