MONKËY BUSINESS

.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Päivä 2- eka rakkaus

Ensirakkauteni oli varsin tunteita kuohuttava ja palleja kasvattava kokemus. Havaitsin jo vuosia sitten, että pystyin kyllästymättä viettämään tuntikausia päivässä kuuntelemalla Hänen ääntäänsä, tiirailemalla Hänen kasvonpiirteitään valokuvista ja tuntemaan Häntä ajatellessani oloni hilpeäksi kuin hairahtanut hieho kesälaitumilla. Mikä karju! Sitä tunnetta on vaikea saada minkäänlaiseen perspektiiviin tai edes puettua sanoihin! Olin niin pihkassa, ettei Hänen silmälasikotelonsa puhdistaminen edes ajatuksen tasolla tuntunut vastenmieliseltä aktiviteetilta... Tai kuinka jo pakeneva hiusraja ja orastava pälvikalju eivät voineet lakastuttaa sitä ihanaa tunnetta, joka puristi rinnassa.

No te uteliaat paskiaiset varmaan palatte jo halusta saada kasvot tälle suurelle ensirakkaudelleni?
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
NO MIKKO ALATALO TIETENKIN, MITÄ TE OIKEIN KUVITTELITTE?!

No jopas siinä on Migellä edessä vino pino kyniä! Minkäköhän mahtoi valkata lopulta?

Menikö kukaan edes lankaan, hahhah?

Ei, en ole koskaan ollut palavasti rakastunut Alatalon poikaan. Tätä kyynisyyden marttyyria ette saa lätisemään rakkaudesta vaikka uhkaisitte evätä minulta koko loppuelämäkseni Pirkan kolmioleivät. Voi Pyhä Pietari! Itse asiassa en tiedä mistä kekkaisin nuo kolmioleivät, Pirkan mokomat kun maistuvat ihan Etelä-Korean teollisuuskaasuissa ummehtuneilta räiskäleiltä joiden väliin on liiskattu vähän majoneesia ja kuivista kantapäistä raastettuja kinkkusuikaleita.

5 kommenttia:

  1. Pirkan kolmioleivät on paskoja, Rainbown parhautta 8) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa sä oot ihan asiantuntija :D saat ostaa mulle kesällä reinboun kolmioleivän tai suutun totisesti!!!!111

      Poista
  2. mullekki saa ostaa...

    VastaaPoista
  3. Jahah, että musta tuli joku yleinen kolmioleipäkeisari... Kait se on sitten ostettava, mutta verotan sen kyllä tavallani! >:)

    VastaaPoista
  4. :DDDDD oot ihana. ja kolmioleivätkin on.

    VastaaPoista