Vuoden tukkarandom

Voi jumpe. Ei mitään hajua mitä olen sekoillut tekstiasetusten suhteen, mutta yritän nyt saattaa postauksen kunnialla lopetukseen. Vau, se rimmas.

KUVAVIHJE MITÄ TULEVA POSTAUS JOKO A) PITÄÄ SISÄLLÄÄN B) EI PIDÄ SISÄLLÄÄN

Heitetäänpä messiin pari puuduttavaa klisettä, näin alkajaisiksi vaikka "vaihtelu virkistää". Niinpä sitten mielivaltaisissa tarmopuuskissani päätin harjoittaa sisäisiä Saksikäsi Edward-taitojani klippaamalla kuontaloa ketterästi.

Kuvaa alkutilanteesta;

Oh yeah. Tältä sitä näytettiin tovi sitten.

Sitten raajani tekivät jotakin hallitsematonta; tartuin saksiin ja sohin soljuvasti KLIP KLIP KLIP. Ensireaktioni kun katsoin peilistä; Huutonaurua, huutonaurua, huutonaurua. En sietänyt katsoa heijastustani ikkunoista sillä sieltä tuijotti uhanalaista albiinokaniinia muistuttava eliölaji. Noh, nyt sitten sen illan toisen kliseen vuoro, eli yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten...

Jep jep. Näillä mennään. Hetken aikaa naureskeltuani turvalleni nappaisin vähän lisää pituutta...

Havaitsin, että perinteiset Fiskarssit palvelevat paremmin kuin nuo kuvissa esiintyvät hopeaiset sakset, joten viimeistelin niillä mahtavaa masterpieceäni ja lopputulos alkoi näyttämään tältä... ->

MITÄS TE TUUMAATTE UUDESTA STAILISTA?

Myhäilen täällä nyt tyytyväisenä sillä A) en onnistunut taikomaan itselleni kiihottavaa kaljupäälakea kuin Hemulilla ikään B) En myöskään loihtinut itselleni salkkari-seppo-lookkia C) koska en omaa kaljua, säästän aamurutiineissani pitkän minuutin kun ei tarvitse herätä aamulla kiillottamaan sitä raivoisasti kenkäplankilla.

Tasoittelen huomenna etuhetulaa jahka annan niiden ensin asettua yön yli. Tai sitten aamulla itsetuntoni murenee olemattomiin kun havaitsen otsatukan sojottavan kohti Taivaan Isää muistuttaen kuuluisaa Karjala-lippalakkia.

Tää oli muuten elämäni paskin postaus, pointsit siitä.

BACK IN (MONKËY) BUSINESS

Kyl maar on tämänkin plikan aika kuitata itsensä ylös elävien kirjoille ja palautua sorvin ääreen. Vaikka epätoivoisesti yritänkin kyhätä luitani kasaan, pahempaa muumioitumista ei toistaiseksi ole havaittavissa. En siis ole kuollut, yay!

Nyt kun olen todistanut ylösnousemukseni, on vähintäänkin kohtuullista antaa hieman selittelyjä. Uskokaa tai älkää, myös muumioita painavat maanpäälliset elämän realiteetit. Nämä kuolemaakin vavahduttavammat velvoitteet iskevät turpaan kuin Nykäsen Matti Merviä- ja pirun kovaa. Minäkin olen siis saanut kohdata abivuoden kauheudet. Kirjoitukset, autokoulu, jatko-opinnot, lukio yleensä, sellaset jännät tulevaisuussuunnitelmat (;>)... VOI IE! Joko alatte ymmärtämään mistä puhun?

En ole ainoa joka on ollut kadonneena kuin Osama Bin Laden maabunkkerissa. Nimittäin kamerani, joka on ilmeisesti kettuuntunut minulle sen sisältämästä ala-arvoisesta kuvasaldosta. Sitä ei löydy mistään! Leppyisiköhän se, jos antaisin sille pusun linssiin? En tiedä vielä pitäisikö koputella arkun kantta ja vetäytyä jälleen kalman omaksi kunnes kiire laantuu ja kamerahommat sumpliintuu. Lepytykseksi kuitenkin revin teille kuvia joissa muistutan enemmän tai vähemmän haudankaivajaa. Mutta sehän on ihan fine.

Penkkarit oli tuli ja meni. Niin meni se kuuluisa abiristeilykin. Hitsinvitsit oli mukavaa trollailla ihmisiä siellä.

Pileet! Olin koko hiihtoloman Helsingissä.

Ihanainen tilannekuva.

Niin mainitsinko jo siitä haudankaivaja-lookista?

En saanut omista kengistäni vetoketjua kiinni joten lönkytin näillä ylisuurilla kanooteilla ympäri Malmia.

<3

Vähänkö teki kutaa taas kirjoitella. Ah! Ps. En seurustele Pyryn kanssa kun jotkut sitä ed. postauksessa haastelivat. Mutta sitäkin ihkumpi ystävä!