MONKËY BUSINESS

.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Helvetin kuulat

WANTED! Viimeiseen kuvaan viitaten otetaan nyt vastaan tunnustuksia. Myöntääkö kukaan tyksivänsä vihreistä kuulista? Astukaa te julkeat esiin. Jokseenkin se tuppaa joka joulu menemään niin- vaikka kuinka sormet ristissä toivoisi ettei paketista paljastuisi moisia perkeleitä, on se todistetusti turha toivo. Onneksi luonnollinen itsesuojeluvaistoni on kuitenkin vuosien saatossa kehittänyt jo perinteeksi muodostuneen jouluneuroosin; ravistelen lahjapakettia pakkomielteisesti lailla vieroitusoireista kärsivän Nisti-Juuson. Ulkopuolisten silmin saatan vaikuttaa suorastaan epileptiseltä, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin täten tunnistaa sisältääkö loota kyseisiä Helvetin Kuulia vai ei. Mikäli sisältö kolisee uhkaavasti, osaan jo etukäteen hillitä oksennusrefleksejäni siis.

Muuten oli kyllä kaikin puolin ihana joulu! Tuli niitä mukavia lahjojakin, mutta auta armias kun en jaksa kuvailla. Tahdon edelleen kiittää ystävääni Nooraa ristikkolehdestä, se on oikeasti onnistunein lahja sitten miesmuistiin! Myönnän henkisen ikäni nousevan ristikoiden myötä parilla kymmenellä vuodella...

Vanhenemisesta kun oli puhe, tahdon julistaa teille jotakin. *rumpujenpärinää* meikäläinen täyttää huamenna 18! Voi tätä elämän riemullisuutta. Elikä viattomien lasten päivänä, 28.12, tällä plikalla tärähtää mittariin ne legendaariset 18 vuotta. (Voitteko uskoa..?)

22 kommenttia:

  1. Julia EI EI EI EI!!=D Ne on yhtä painajaista:'D Haha

    VastaaPoista
  2. Mäki tykkään niistä! :P Enkä saanu niitä lahjaks, iha liikaa suklaata vaa..

    VastaaPoista
  3. En oo ihme kyllä (onneksi..) koskaan saanu niitä lahjaks ! :D

    VastaaPoista
  4. Voit lahjottaa nuo kuulat mulle <3 Luonnollisesti en sitten saanut niitä lahjaks :D

    VastaaPoista
  5. Jollain muullaki on kuulafobia <3 Onnea jo etukäteen synttäreiden johdosta ! :) Jollain muullaki loppuvuodesta kyseiset pippalot, itellä oli eilen. :D Onko sulla koskaan lukenu paketissa yhteinen synttäri- ja joululahja? Vihaan tuota lausetta :::D

    VastaaPoista
  6. Vihreät kuulat on ihania ♥♥♥♥

    ps. Nisti-Juuso <3

    VastaaPoista
  7. paljon onnee jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
  8. Nam vihreet kuulat on hyviä :DD
    joo ja onneksi olokohon vaan =)

    VastaaPoista
  9. noi kuulathan on hyviä :OOO<3
    ja onneks olkoon sulle:---)!!

    VastaaPoista
  10. NANNAAA XD SENKI MOKOMA!

    mä rrrrrrakastan noita kuulia


    T: EXTREMEKEMMA en jaksanu kirjautua

    PEEÄS. onnea aikuinen nainen <3 sit ku saat sen ajokortin ni ilmottele jotta osaan pysyä pois liikenteestä XD

    VastaaPoista
  11. Mulla on vihreisii kuulii viha-rakkaus-suhde.. Jotenki ne on hyviä, jotenki taas ihan kamalia..

    Onneks olkoo :))

    VastaaPoista
  12. saatan syyä vaan yhen tuommosen vihreen kuulan D:

    ja hurjasti onnea sulle <3 (:

    VastaaPoista
  13. siis hääh nehä on hyvii ?? oon kuullu joltai toiseltki ettei tyksi mut nehä on sellassii hedelmäin karkkei vaa ja karkit o hyvii!!!

    VastaaPoista
  14. oioi mie tykkään kauhiasti noista kuulista D: <3

    siulla on aiva ihana blogi :O oot törkeen rohkee, arvostettavaa! :D

    VastaaPoista
  15. miks teet postauksia niin harvoin :( olis kiva et tekisit jotaki haasteita mitä pystyy tekeen kotonaki esim. se että soitat eniroon ja yrität iskee sen tyypin joka sieltä vastaa tai syödä jotaki ällöttävää sekotusta yms :-D

    VastaaPoista
  16. Päiviä ja vihdoinki muistin sun blogis osotteen ! :))

    VastaaPoista
  17. MITÄ TÄMÄ ONKAAN? Näinkö tuolla ihanan tavarakasan seassa OC tuotantokauden? Mistä tuommoisia ihanuuksia löytää?

    VastaaPoista
  18. :--D sä oot ihana!

    VastaaPoista
  19. Silja, suklaa on tosi jees!:D kuuluu ehdoitta jouluun!:>

    oonass-, sinä onnekas!!:')

    Noora, tulehan hakemaan niin annan mielelläni!;D

    iiROSAYSNO, KIITOS ♥ itse asias ei oo lukenu noin!=D jes, löyty sentään yks kuulien vihaaja!;D

    William-Monster, Kiitusta!:> ♥

    Anonyymi, NOOOUUH!!:D haha

    mira, voi kiitoksia!:>

    Anonyymi, kiitos kiitos!(: eiii, olen melkein yksin tämän kuulainhoni kanssa!=D

    Anonyymi, kiitti ♥=)

    EXTREMEKEMMANI, hahahahaha reilu!!:D kiitti peipe ♥

    VastaaPoista
  20. onkonälkä, joo mullaki on joskus niin etten oikee osaa päättää onko hyvää vai pahaa! =D kiitoksia!

    Anonyymi, haha!:) kiitos sinulle ♥

    Anonyymi, on karkit ihan jees mut noi on iha kauheita!!=D hehe! mulla on oudot makumieltymykset vissiin kun kaikki näyttää tykäävän noista. :')

    Anonyymi, oikeesti!:D voii kiitti ihanasta kommentista ♥ :>

    Anonyymi, jees poden iteki tosi huonoo omatuntoa ko oon niin laiska postailemaan!:( hitsit! oikeesti minulla on siitä usein paha mieli. oot oikeessa, tollasia haasteita mun pitäis tehdä!=D koska ne on helppo tehdä kotona. vois tehä uuden eniro-postauksen, ja tollasen ällöjuomahaasteenkin olen tehnyt, mutta en saanut sitä ladattua blogiin jostakin syystä. tekniikan ihmelapsi...:D kiitti kommentistasi!:)

    Unreal, moimoimoi JES!!:D hihiii.

    Anonyymi, kyllä vain, oc-tuottishan se siellä pilkottaa!:> valitettavasti en osaa sanoa, kun sain tuon lahjaksi! :c oc on huippusarja!

    Anonyymi, awww kitti =DD ite oot

    VastaaPoista