MONKËY BUSINESS

.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kiinalainen sekasikiö


Kokosin tietokoneen syövereistä löytyneistä kolttukuvistani pienen esittelyn. Olen niitä heppuja, jotka pukeutuvat pitkälti fiilareiden mukaan. Tämä aiheuttaa sen, että toisinaan jorailen letkeästi kaduilla suorastaan säädyttömän näköisenä. Joku heikkohermoinen saattaa erehtyä minun poikenneen Angolan vaatekeräyspisteen kautta- niin spurgulta voin näyttää jos en kärsi tinkiä aamu-unistani.

Spurgu-Reino on vain yksi rooli jakautuneessa persoonallisuushäiriössäni. Viittaan siis siihen, että kuteet voivat vaihdella vimmatummin kuin Hormoni-Pirkolla vaihdevuosien kourissa. Toisinaan olen superhuoliteltu ja tiptop, joskus taas se ei ole ihan niin justiinsa... Näin kiinalaisittain sekasikiömäiseen tyyliini kuuluu nahkatakki, bändipaidat, sormukset, pillihousut, kledjuttimet, niitit, leopardi ja nahka. Maiharit pysyvät jalassa kesät talvet. Tennaritkin on tosi jees, tosin mun kaikista on revähtänyt pohjat irti kuin nyrhitty liha luista.

Ja jumankekka, meikäläinen täyttää pian 18! Sitten luikin hävyttömästi svengaillen tattooputiikkiin  ja hankin todennäköisesti käteen tekstipätkän. Oon ihan muna pystyssä täällä, oi kun tulis se 28.12 jo pian!

Kertokaahan teidän tyyleistä! Mikä inspiroi?

10 kommenttia:

  1. Sairaan kiva postaus, noi rusettistay-upit on ihanat! Ja tuun viemään sun sormukset, ok? Voisin lisäksi myydä sieluni kakkoskuvan laukkuasiasta.

    Ja mitä vittua, eks oo vielä 18? Oon koko ajan ollu käsitykses et oot ainaki 18, ehkä 19 :--D

    VastaaPoista
  2. Saana no kiitos pepe ♥

    Paula, rytkyni kiittävät lukuisista kohteliaisuuksista!(:D) Oon tosiaan vasta 17-vuotias baby, eli ysikolmonen. Täällä odottelen kiihkoisasti sitä maagista 18-vuotisuutta ja sen tuomia riemuja... Minkä ikäinen sä olet?:) oon miettinyt jo pidemmän aikaa!

    VastaaPoista
  3. Oon 17, ens huhtikuussa koittaa maagisen vastuullisen aikuisuuden (...not) raja! Eli vuosikertaa -94 oon!

    VastaaPoista
  4. MITÄÄÄ!!:-D Nyt kyllä yllätit! Oon kuvitellut sua pari vuotta vanhemmaksi, mutta se on vaan siis hyvä juttu.:) En tajua miten joku voi olla 17-vuotiaana noin kypsän kaunis! (kypsän kaunis, kuinka nololta toi sana kuulostaa...:D) Oot muuten perin onnekas kun sulla on synttärit suht alkuvuodesta!

    VastaaPoista
  5. haha, mutsin suku on venäjältä, saattaa hyvin mahdollisesti johtuu sit siit et pärstä näyttää vanhemmalta! mut kiitos olet kaunis myös!

    (on siinä alkuvuodesta täyttäessä kyllä huonotkin puolensa, arvaa vaan kuka saa sit hakea seuraavat puol vuotta melkein kaikille lähipiirin kavereille :--DD)

    VastaaPoista
  6. Minä ja mun sekalainen tyyli:D bändipaidat aaa<3

    VastaaPoista
  7. Tyylini on sekoitus tyttömäisyyttä ja rentoa poikamaisuutta:- )

    VastaaPoista
  8. Ei kyllä tyylisi kolahda minuun, itse suosin viimeistellympää ja naisellisempaa tyyliä=)

    VastaaPoista
  9. Mun mielest sul on aivan IHANA tyyli ♥♥

    VastaaPoista